Tässä Alaska-postaus jonka tein alunperin Wheels Like Powderin puolelle, mutta koska aihe on minulle erittäin tärkeä nostetaan se nyt esille vielä täälläkin. Eli lyhyestä virsi kaunis. Rakastuin kuusitoistavuotiaanan Alaskaan. Siitä alkoi elinikäinen suhde osavaltioon, jossa olen kokenut iloja, suruja ja elämää yli viidentoista vuoden ajalta. Uskomatonta on, että oikeasti asuin siellä yhteensä vain 2,5 vuotta mutta kuukauden mittaisia käyntejä on enemmän kuin uskallan laskea. Tasan kuukauden päästä olen taas siellä. Minne sydämeni halajaa, mutta minne järki kieltää enää lähtemästä muutoin kuin lomalle. Tässä teille kuvia matkan varrelta.

I originally did this AK-post over on Wheels Like Powder, but since the subject is more than important to me, let’s show it on here as well. So, short but sweet. I fell in love with Alaska when I was sixteen. There began my lifelong relationship with a state where I’ve experienced pleasures, sorrows and life for over fifteen years. What seems unbelievable is that I actually only lived there for 2,5 years, but there have been more month-long visits than I dare count. In exactly one month I will be there again. Where my heart yearns to be, but where my mind tells me not to – except on vacation. Here are some pictures from along the road.

Alaskan pääkaupunkia Juneauta kutsutaan usein, eikä turhaan Yhdysvaltojen kauneimmaksi pääkaupungiksi. Ja nyt puhutaan siis osavaltioiden pääkaupungeista. Kuva on otettu Douglasin saarelta, jonne pääsee kanavan yli siltaa pitkin. Siellä olen asunut suurimman osan ajastani Alaskassa.

Muuten niin oivallinen pieni kaupunki on siitä hieman hankala, että sinne pääsee vain lentäen tai laivalla. Tässä hyvä välimuoto sellaisille jotka eivät pelkää korkeita paikkoja, kuten minä.

Lämpiminä päivinä mereenkin uskaltautuu ehkä pulikoimaan. Yleensä jäätiköt tekevät vedestä epäinhimillisen kylmää. Koirat eivät taida välittää. Tällä rannalla, eli Sandy Beachilla vuoroveden vaikutukset näkee helpoimmin. Vuorovesi on yksi kummallisimmista asioista ulkopaikkakuntalaiselle. Paikallisilla on autoissaan aina “Tide Table” eli vuorovesiaikataulu, josta katsotaan mihin aikaan tiettyihin paikkoihin voi mennä. Vuorovesi voi aiheuttaa sen, että veneet jäävät pohjastaan kiinni, rannat huuhtoutuvat täysin veden alle, tai risteilijät eivät pääse kaupungista pois. Puhutaan jopa 7 metrin vaihtelusta pari kertaa päivässä. Tässä vuorovesi on suhteellisen matalalla.

Näitä syödään, ja paljon. Kesällä ja syksyllä lohet tulevat makeisiin synnyinvesiinsä kutemaan. Joet ja järvet täyttyvät viimeisiä päiviään viettävistä lohista. Näistä pystyisi kertomaan vaikka kuinka. Kuten vaikka sen, että Kaakkois-Alaskassa on 5 erityyppistä lohta: King tai Chinook, Coho, Sockeye, Pink ja Chum. Sekä urokset että naaraat muuttavat muotoaan hieman kutemisen aikana. Kalastajilla on täysi työ saada kaikki kiikkiin ennen parasta ennen päivämäärää, kun lohet heittävät henkensä ja ajautuvat johonkin rantaan. Näihin aikoihin kaikki paikalliset tietävät, että koirat kannattaa pitää visusti remmissä. Muuten kotiinsa saa mukana myös ERITTÄIN voimakkaan kuolleen kalan aromin, sillä koirien mielestä kuolleissa kaloissa kieriskely on vaan maailman parasta. Tätä jos ei ole haistanut, ei tiedä mitä on menettänyt. Elämänsä ja liki henkensä. Kerran kävi vahinko, ja ajoin lähemmäs 40 mailia kotiin patikkareissulta haiseva koira Jeepin takaluukussa. Piti kiltisti nuuhkia Wunderbaumia koko matka, ettei laatta lentänyt. Nämä taitavat nyt kuitenkin olla maittavia Sockeye-lohia. Ja kuvassa näkyvä vesistö ei ole meri, vaan joki. Niitäkin löytyy.

Kalastuksen ja metsästyksen jälkeen yksi tärkeimpiä elinkeinoja on turismi. Ja turisteja on tällä alueella paljon, ehkä enemmän “Alaska Panhandlessa” tai “Southeastissa”, kuin muualla osavaltiossa. Kesällä kaupunkiin rantautuu päivittäin lukuisia risteilijöitä, joiden matkustajat käyvät ostamassa pikkukaupoista turkiksia, jalokiviä ja muuta sontaa, jota kukaan paikallinen ei osta. Ihmiset tietävät, että kaupungissa jossa sataa yli 200 päivää vuodesta ei turkiksella kertakaikkiaan tee mitään (ellei halua haista märälle koiralle tai näyttää eksyneelle venäläiselle). Patagonia, North Face, Marmot ja Arcteryx ovat paikallisten ystäviä. Legendaarinen tarina kertoo turistista joka astuu laivasta, kävelee ensimmäiseen kauppaan ja kysyy: -“What’s the altitude up here?”

Kerran mennessäni kaupunkiin lounaalle törmäsin tähän. Kaveri oli jäänyt puuhun jumiin päiväksi eikä uskaltanut tulla puusta alas ennen kuin kaikki ikävät ihmiset olivat lähteneet töistä kotiin. Korpitkin kiusasivat raukkaparkaa huutelemalla viereiseltä oksalta. Karhuja varten kaupunkiin on kehitetty erityiset roska-astiat jotka aukeavat vain työntämällä käsi lipan alle ja vetämällä eräänlaisesta kammesta alaspäin. Muuten karhuja näkyisi kaduilla enemmänkin. Kerran avattu roskis tullaan aina tsekkaamaan uudemman kerran.

Läheltä löytyy myös pari järveä joista toinen, eli Auke Lake, on otollinen uimiseen ja esimerkiksi wakeboardaukseen. Vesi ei ehkä silti ole koskaan ihan niin lämmintä kuin Suomen järvissä kesällä. Auke Laken alue on myös tavallaan oma kylänsä, tai oli ainakin ennen. 30.000 asukkaan kaupungiksi Juneau on todella iso pinta-alaltaan, ja etäisyydet ovat pitkiä kaupunkia ympäröivän meren vuoksi. Siltoja on vain yksi ja siksi matkaa voikin helposti kertyä 20 mailia ajaessa esimerkiksi Douglasin saarelta Auke Lakelle.

Tässä on Auke Rec, ulkoilma-alue jossa pidetään grillijuhlia ja muita tapahtumia. Vastarannalla siintää Douglasin saari ja laskettelumaisemat.

Auke Laken sateista kesäpäivää piristävät värikkäät vesitasot.

Point Bridget Trail, noin 40 mailin ajomatkan päässä pohjoiseen Juneausta, on varmasti yksi kauneimpia paikkoja maan päällä. Rentun ruusut tai maitohorsmat, eli Alaskaksi “Fireweedit” kukkivat keskikesällä ja joskus isoilla rantakivillä voi nähdä ihkaoikeita murmeleita. Ne viheltelevät ja lähtevät heti karkuun jos menet lähemmäksi. Vesi näyttää liki turkoosilta näinkin pohjoisessa jäätiköistä sulavan hiesun tai juoksusaven vuoksi.

Ystäväni Eliza oli aiemmin valasristeilyfirman katamaraanin kapteeni. Joskus kävi tuuri ja pääsin ilmaiseksi mukaan ajelemaan ja katselemaan maisemia. Miekkavalaat ovat kauniita, mutta yleensä turistit haluavat nähdä ryhävalaita. On niitäkin joskus sattunut kohdalle, kuten alla.

Tätä hyppäämistä kutsutaan englanniksi sanalla “breaching”. Tässä hyppäävä valas on vielä poikanen ja siksi vielä pieni. Valasristeilyn henkilökunta saa turisteilta anteliaat tipit, mikäli tämänlainen hienous sattuu kohdalle. Tässä kuvassa harmittaisi tuossa edessä olevan jätkän pää, ellei se olisi vanha lukiokaverini Speardon. 

Tongass National Forest on Yhdysvaltojen suurin kansallismetsä ja myös maailman pohjoisin viileänlauhkea sademetsä. Eli jos viimeaikojen sateet ovat käyneet hermoille, niin en suosittele viettämään syys-lokakuuta näissä maisemissa.

Tässä pieni sneak peek laskettelumaisemiin, jotka eivät siis ole tuossa edessäpäin ellei helikopteriin ole varaa, vaan takana. Tämä on matkalla kotiin kaupungin pyörittämältä Eaglecrestin laskettelualueelta marraskuussa. Eli muutama viikko ennen laskettelusesongin alkua. Tuolla tiellä saisi lonkkarilla varmaan ihan mukavat vauhdit, kunhan tie ei ole märkä tai jäinen. Tunnen nimittäin muutaman jotka ovat ajaneet tällä tiellä pahasti ulos ihan isolla nelivetoisella ajoneuvollakin. Montakohan kertaa jouduin talvisaikaan auttamaan ihmisiä pois ojasta Jeepilläni?

Tässä ollaan auringonlaskun aikaan Douglasin saaren pohjoisimmalla rannalla Outer Pointissa. Taisi olla toukokuun alkua tai peräti Vappu ja grillibileet + leireily poikkeuksellisen lämpimän sään aikana. Tämä on myös yksi kauneimpia paikkoja joita tiedän. Takana siintävien vuorten nimi on Chilkats, eli chillit kissat ;).

Boyscout Beachilla taas leireilemässä muutama vuosi sitten. Aurinko laski vuorten taa ja pilkotti villisti pilvien välistä, kuin Jumalan oikea käsi. Tämän reissun päätteeksi ajoin ne haisevat 40 mailia kotiin, erittäin tyytyväinen koira mukanani.

Jatkuu…

To be continued…