Tänään oli täydellinen lepopäivä Alaskassa. Ei mitään suunnitelmia. Parin tunnin aamukävely rannalla ja iltapäivällä sitten tämännäköinen lenkki. Mieleni on rauhallinen ja raukea. Aurinkoa on riittänyt jokaiselle päivälleni täällä. Nyt toivomme kuitenkin sadetta, eli vuorille lisää lunta. Lumikuvia WLP-blogin puolella ja toivottavasti lisää tulossa kunhan tämä vanha MacBookini suostuu yhteistyöhön.
Today was a perfect day of rest in Alaska. No plans whatsoever. A long morning walk on the beach and in the afternoon this stroll you can see in the pics. My mind is calm and rested. There has been sun for my every day here. Now however we’re hoping for rain, or more snow on the mountains. Snowpics on the WLP-blog and hopefully more on the way, once I get this old MacBook of mine to cooperate.
Deep Red Blues 
Upeita maisemia! Alaskaan pitää joskus päästä käymään.. edes valokuvaamisen takia 😉
LikeLike
Suosittelen! Täällä pitäis aina olla kamera kädessä, koska kun sen jättää kotiin niin näkee aina jotain kuvattavan arvoista. 🙂
LikeLike
Upeita kuvia ❤ Löysin blogiisi tässä hiljattain ja oli kiva selailla kaikki postaukset läpi 🙂
LikeLike
Kiva kuulla… 🙂 tervetuloa!
LikeLike
Katoin 8 vuotta sitten leffan "Into the Wild" ja se on vieläkin lempileffani. Jos et oo nähnyt niin kannatan katsomaan, koska uskon ihan todella et pitäisit siitä! Sain ensi kontaktini Alaskaan siitä leffasta ja uskon että sä ymmärrät mitä selitän. Joka kerta kun kuulen että joku sanoo tai nään sanan "Alaska" kirjoitettuna niin mun vatsan täyttää semmonen tunne. en oikeen pysty kuvailee sitä. Ja jos nään kuvia jossain niin tiedän heti että jos ne on alaskasta ja mulle on tullut sellainen side sinne vaikka en ole edes koskaan käynyt siellä. Mennään vuoden päästä kesällä iskän kanssa Alaskaan ja aion joskus muuttaa sinne. En edes tiedä mikä siinä niin kiehtoo, ehkä se on vaan se luonto, ja aitous ja se korutonkauneus. koita nyt jotain saada selvää tästä. Alaska on vaan vienyt mun sydämmen ja joskus kun oikein innostun sitä miettimään niin en saa edes öisin nukutuks. Ketään mun tuttu ei ymmärrä tätä, enkä usko että sitä voi ymmärtää ellei itse tunne sitä tunnetta. Mut Alaska on mun intohimo ja voin vaan katsella kaikkia kuvia sieltä montatuntia ja itkeä ihan vaan koska se on niin kaunista. Olen nyt 16 w, ja oon harkinnut että menisin vaihtoon Alaskaan jos olisi sellainen vaihtoehto, mutta en tiedä onko se mahdollista koska ei varmaan ole varaa. Mutta oon vannonnu että heti kun on tarpeeksi rahaa niin muutan Alaskaan, kaikki kenel oon koskaan kertonu tästä on vaan vähätellyt ja sanonut että unohdan sen paris viikossa. Mutta tää on tosiaan kestänyt 8 vuotta ja uskon että kestää kaemmmin. mä uskon vaan että mun sydän on Alaskassa. JA rakastan sun blogias ja tapaa kirjottaa ja näitä kuvia!!
LikeLike
Mä niin haluan tonne. Nyt.
LikeLike
Ja mä haluan takas. Nyt.
LikeLike
Muistaakseni toi leffa ilmesty loppuvuodesta 2007, eli siitä vois olla maksimissaan about 6 vuotta kun näit sen…Näin sen ite asuessani Alaskassa joskus loppukesästä vuonna 2008. Ja onhan se hieno elokuva, vaikuttava tarina ja niin poispäin, mut mulla oli leffan loputtua päällimmäisenä tunteena raivo ja pettymys. Ja niin monella muullakin Alaskalaisella, joiden kanssa oon siitä joskus keskustellu. Moni ei ehkä ymmärrä, että karu luonto on karu syystä. Maisemat on hulppeita ja rosoisia ja kohtalot yhtälailla. Sinne ei vaan lähdetä soitellen sotaan ajatellen, että kyllä sitä varmaan pärjää. Koska Alaskassa ei välttämättä pärjää sellaisetkaan, jotka ovat asuneet siellä koko ikänsä ja jotka tietävät miten menetellä ja toimia olosuhteiden mukaan oikein. Samoihin aikoihin kun näin ton leffan tapahtui Juneaussa jotain aika järkyttävää. Isä ja poika, jotka olivat lentäneet tasokoneilla koko ikänsä katosivat jälkiä jättämättä. Koko kaupunki, minä mukaan lukien tunnettiin perhe ja heitä ei koskaan löydetty. He olivat olleet perheen kesken mökillä ja isä ja poika olivat palanneet hakemaan vielä viimeisiä tavaroita puolen tunnin lentomatkan päästä jätettyään veljen ja koirat lentokentälle. Sen jälkeen heistä ei enää kuultu. Koneesta ei löydetty palaakaan mittavien etsintöjen jälkeenkään, eikä ole löydetty vielä tähän päivään mennessäkään. Suhteutettuna siis moniin muihin tositarinoihin tuntuu Christopher McCandlessin kohtalo ainakin itsestä jotenkin kovin merkityksettömältä. Jutusta voit lukea lisää täältä: http://andrewsinak.wordpress.com/first-e-mailpost/Suosittelen sulle ehdottomasti matkaa Alaskaan. Käy katsomassa ja kokemassa monella tapaa suurenmoinen osavaltio ja muodosta varsinainen mielipiteesi vasta sen perusteella. Vinkkejä saat tottakai kysyessä. 🙂
LikeLike