Vaikka San Franciscossa tapahtunut varkaus järkyttikin vielä mieliämme, näyttivät kuitenkin maisemat ja sää parastaan lähtiessämme ajamaan alas HWY1:a päämääränämme San Simeon.

Even if the horrifying theft which ocurred in San Francisco still clouded our moods, the scenery and the weather both offered their best, as we headed south toward San Simeon on HWY1.

Pysähtyessämme Pacificassa skeittiparkilla tapasimme porukan Ausseja, jotka lohduttivat meitä kertomalla että heiltä oli viety Las Vegasissa koko omaisuus jonkun murtauduttua heidän hotelliinsa. Skeittiparkki oli kiva, mutta mieli oli muualla joten jatkoimme piakkoin matkaa kohti Pigeon Pointin majakkaa. Majakka onkin poikkeuksellinen siksi, että sen kupeessa toimii hostelli josta ostin muutamia kortteja ja magneetteja tukeakseni pienillä pennosillani majakan kunnossapitoa. Osavaltiolla onkin meneillään lahjoituskampanja korjauksia varten, sillä huonokuntoinen majakka on ollut suljettuna yleisöltä jo vuodesta 2001.

In Pacifica we stopped at a skatepark where we met a group of Aussies, who comforted us by telling us how all their belongings had been stolen in Vegas, after someone had broken into their hotel room. The skatepark was nice, but my mind was somewhere else, so soon we continued our journey towards Pigeon Point Lighthouse. The lighthouse is exceptional, because it’s also host to a next door hostel, where I purchased some cards and magnets with my pennies to support the renovation of the lighthouse. The state is promoting a fundraiser for repairs, since the decaying lighthouse has been closed to the public since 2001.

Bannerissakin näkyvä rakkauteni majakoita kohtaan on kestänyt jo vuosia ja kuulemma inspiroinut muitakin. Majakoita ihastelin ensimmäistä kertaa ollessani aikanaan kirjakaupassa töissä, jossa silloinen bestselleri oli sattumalta muuan majakkakirja. Ikuinen majakkarakkauteni leimahti viimeistään reilu viitisen vuotta sitten, kun vierailimme eksäni kanssa Oregonin rannikolla, jossa muistikortille tallentui lukuisia upeita valotorneja. Viime vuonna pääsin vihdoin kauan haaveilemaani Maineen, jossa majakat olivatkin jo ihan eri levelillä. Valkea Pigeon Point oli siis näille luonnollinen jatkumo, ja ystäväni Suvi totesikin täällä sopivasti, että paikka oli kuin Kean bannerissa vierailisi.

Evident even in my blog banner, my love for lighthouses has already lasted for years and has apparently inspired others as well. I admired lighthouses already eons ago when I worked at a bookstore, where the bestseller was incidentally a book about lighthouses. The eternal fire of my lighthouse love was finally lit about five years ago, when I captured numerous beacons of light on my CF card, as we visited the Oregon coast with my ex. Last year I finally got the opportunity to travel to Maine, which took lighthouses to a completely different level. The white Pigeon Point was thus a natural continuation and my friend Suvi put it well by saying, that this place was like visiting one of Kea’s banners.

Lähdettyämme sinä päivänä liikkeelle valitettavan myöhään, emme varsinaisesti ehtineet pistäytyä Santa Cruzin kuuluisalla boardwalkilla, vaan ihailimme sitä vain etäältä. Matka jatkui kohti Montereyta ja Big Suria.

Since heading out so late that day, we didn’t have time to actually visit the famous Santa Cruz Boardwalk, and contented ourselves by viewing it from a distance. Our journey continued toward Monterey and Big Sur.

Auringonlasku Bixbyn sillan ja Big Surin jylhissä maisemissa oli yksi kauneimmista ikinä näkemistäni ja auringon jo laskeuduttua ajoimme viimeisen pätkän mutkikasta tietä perille San Simeon Lodgelle, jossa söimme maittavan avokadontäytteisen illallisen. Seuraavana aamuna matkamme vei läheiselle Hearstin linnalle jossa vierailin ensi kertaa jo vuonna 1996. Muistin linnan ja tilusten olleen mahtipontisia, mutta vasta nyt osasin todella arvostaa niiden hienoutta. Samaa ajattelin myös Grand Canyonilla, mutta siitä lisää myöhemmin.

The sunset by the rugged scenery of the Bixby Bridge and Big Sur was one of the most beautiful I’ve ever seen and after the sun had already gone down, we drove the winding road to the San Simeon Lodge, where we ate an appetizing avocado-filled dinner. The next day we continued to the nearby Hearst Castle where I visited for the first time back in 1996. I remembered the castle and the grounds being over the top, but didn’t really appreciate their greatness as I did now. I also thought the same at Grand Canyon, but more about that later.

Hearstin linna ja ajan patina toivat mieleeni Great Gatsbyn-kaltaisen loisteliaisuuden ja menneen ajan havinan. Kerrassaan mieletöntä ajatella, että jotkut ihmiset todella elivät niin. Linnalta lähtiessämme vierailimme vielä merinorsuyhdyskunnalla, jossa nuoret merinorsut valmistautuvat kovaan elämään valtameressä. Hiekkarannalla ne lepuuttavat massaansa auringossa ja heittelevät hiekkaa ylleen kuumuutta lieventääkseen. Meidän matkamme jatkui kauniin Santa Barbaran leppoisiin tunnelmiin.

The Hearst Castle and the patina of age made me think of Great Gatsby-like splendor and the days of times past. It’s simply absurd to think that some people actually lived that way. As we departed the castle we stopped by an elephant seal rookery, where the young elephant seals prepare for a hard life in the oceans. On the beach they rest their masses in the sun and toss sand over themselves to keep cool. Our travel continued towards the laid back atmosphere of the beautiful Santa Barbara.

Vielä ehtii mukaan Instagram Travel Thursdayhin. Lisää täältä.

You can still participate in Instagram Travel Thursday. More here.