Kerronpa teille muutaman jutun Karmasta. En ole äärettömän taikauskoinen ihminen. Luen horoskooppeja satunnaisesti, leikittelen joskus tarot-korttien mahdollisuuksilla ja myönnettäkön, että olen myös kerran käynyt ennustajalla. Mutta San Franciscon vastoinkäymiset ja tapahtumat, jotka ovat riivanneet minua kuluneen syyskuun aikana ovat saaneet minut uskomaan, että pieniä uskomuksiani merkittävästi suuremmat voimat ovat olleet mukana pelissä. Tässä lyhyt kertaus siitä mitä kaikkea menikään vikaan, koska tuntuu siltä että on pakko saada se ensin pois alta ennen kuin voin postata yhtään enempää matkastamme.

Let me tell you a few things about Karma. I’m not an extremely superstitious person. I read the occasional horoscope, sometimes play make believe with tarot cards and admittedly, have even gone to a fortune teller once. But the setbacks which took place in San Francisco and the things that have plagued me during the past month of September have led me to believe that forces way beyond my meager powers of belief have somehow been at play. Here is a short summary of all the things that went wrong, because I feel like I have to get it all out of my system and out of the way, before posting anything more about our recent trip.

---

Harmitus nro. 1:

Ajomatkalla San Franciscoon syyskuun 2. päivänä saimme jo varhain tietää, että Oaklandin silta oli suljettu. Jouduimme siis ajamaan kaupunkiin yläkautta Golden Gate -siltaa pitkin. Jo tämä lähtökohta muutti reittiämme ja päiväämme kohtalokkaasti.

Harmitus nro. 2:

Aloitimme siis päivämme Bay Areassa Sausaliton kupeesta, Conzelman Roadilta, jota pitkin ajoimme maailman pelottavinta jyrkkää mäkeä lähes kohtisuoraan alas, päämääränämme Point Bonitan majakka, jonne olin jo pitkään halunnut. Perille päästyämme huomasimme, että majakka oli suljettu. Ja ei vaan suljettu niin, ettei majakan sisälle päässyt, vaan niin, ettei koko majakkaa nähnyt vuoren ja rautaoven takaa.

Trouble no. 1:

On our drive to San Francisco September 2nd we found out early on that the Oakland Bay Bridge was closed. We where thus forced to drive to the city by crossing the Golden Gate Bridge. This already changed our route and our day in a fateful way.

Trouble no. 2:

We began our day in the Bay Area on Conzelman Road by Sausalito, where we drove down along one of the scariest steep hills ever, towards the Point Bonita lighthouse, which I had long wanted to see. We got there only to realize that the lighthouse was closed. And not just closed so that you couldn’t enter the actual lighthouse, but it was closed so that you couldn’t even see the lighthouse from behind the mountain and the iron door.

Harmitus nro. 3:

Point Bonitan pettymyksen jälkeen palasimme Conzelman Roadille, kuvataksemme kuuluisaa punaoranssista Golden Gate -siltaa. Parkkasimme tilanpuutteen vuoksi auton hieman vinoon täysin tukossa olevalle parkkipaikalle, ja päästäessäni muita ohi erittäin ahtaassa tilassa, ryhtyi eräs ventovieras mies huutamaan ja kiroilemaan minulle autonsa ikkunasta. En kuulemma saanut viedä hänen kaverinsa paikkaa. Ikinä, koskaan ei kukaan vieras ole huutanut/kiroillut minulle moisella tavalla Amerikan Yhdysvalloissa. Olin niin pöyristynyt tästä käytöksestä, että jankutin asiasta vielä pitkään tapahtuneen jälkeen.

Trouble no. 3:

After the disappointment at Point Bonita we returned to Conzelman Road to photograph the famous orange vermillion-colored Golden Gate Bridge. We parked our car due to lack of space on the side of the completely packed parking lot and as I adjusted the car to let others past, a strange man in the car next to us started screaming and cursing at me from his side window. I was apparently not even allowed to think of taking his buddy’s spot. Never, ever has any stranger yelled/cursed at me in such a way in the United States. Ever. I was so appalled by his behavior, that I kept squawking about it long after.

Harmitus nro. 4:

Tiesin, että Golden Gate -sillan tullimaksun voi maksaa kertamaksuna vain etu- tai jälkikäteen. No hyvä se on tietää kun edellisenä iltana kaatuu väsyneenä sänkyyn ja seuraavana iltana tullimaksusaitti ei edes toimi + reitti vielä muuttuu olennaisesti. Kesti melkein vuorokauden ennen kun vihdoin sain 6 dollarin maksun suoritettua. Sakot olisi tässä rytäkässä vielä meiltä puuttuneet. Veloitus meni luottokortiltani kuitenkin vasta yli viikkoa tapahtuneen jälkeen, ja olin jo varma, että joku oli nyt tässä maksussakin mennyt pieleen.

Trouble no. 4:

I knew that you could only pay for the Golden Gate Toll in advance or online after crossing the bridge. Well, it was good to know, but I collapsed into bed exhausted the previous night and the next day the toll payment site doesn’t even work + our route changed remarkably. It took me almost 24 hours before I got the 6 dollar toll paid for. A ticket would have been the only thing missing in this catastrophe. Alas, the payment didn’t get charged to my credit card until a week after and I was already certain that something had gone wrong with this as well.

Harmitus nro. 5:

Ajelimme tyytyväisinä eteenpäin matkallamme kohti Alamo Squarea, jossa halusin napata pari kuvaa Painted Ladies -taloryhmästä. Parkkipaikka löytyi tällä kertaa helposti, mutta taloryhmän viereinen rakennus oli erittäin rumassa paketissa ja pilasi kokonaisnäkymän täysin.

Harmitus nro. 6:

Alamo Squarelta ajoimme edelleen Haight-Ashburyyn, jossa tutkailimme pieniä skeittikauppoja ja haimme kahvit Coffee to the People -kahvilasta. Huonointa kahvia ikinä!

Trouble no. 5:

We contently continued on our way toward Alamo Square, where I wanted to get a couple of shots of the famous Painted Ladies. We conveniently found a parking spot, but the adjacent building was packed away due to renovations in an ugly wrapper, which completely ruined the view.

Trouble no. 6:

From Alamo Square we made our way to Haight-Ashbury, where we explored tiny skate shops and went to get coffee at the Coffee to the People -coffee shop. Worst coffee ever!

Harmitus nro. 7:

Ensimmäinen kuva jonka Suvi otti San Franciscon keskustassa oli raitiovaunukiskoista, joissa luki suurilla kirjaimilla KEEP OUT. Olisiko pitänyt uskoa?

Trouble no. 7:

The first picture, which Suvi took over in downtown San Francisco was of the cable car tracks, which read in large letters KEEP OUT. Should we have taken the hint?

Harmitus nro. 8:

Parkkeerasimme auton keskustassa isoon valvottuun parkkihalliin, sillä matkaa oli majapaikkaamme vielä jonkin verran. Lähdimme Union Squarelta Cable Carin kyydissä kohti Lombard Streetiä ja Fisherman’s Wharfia. Matkan varrella söimme kolmeen pekkaan pizzan. Sekin oli kieltämättä yksi huonoimpia pizzoja ikinä. Ainakin jenkkimittapuulla.

Trouble no. 8:

We parked the car downtown in a large supervised parking garage, because we still had quite a ways to our next lodging. We took off from Union Square by Cable Car toward Lombard Street and Fisherman’s Wharf. On the way we shared a pizza among the three of us. It was undeniably one of the worst pizzas ever. At least on a general US standard.

Harmitus nro. 9:

Halusimme vielä palata takaisin keskustaan Cable Carilla, sillä kyydistä sai erinomaisia kuvia, mutta harmiksemme Powell-Mason Linen kaapeli oli poikki ja toisella jonot olivat tottakai sietämättömän pitkiä.

Trouble no. 9:

We still wanted to return downtown by Cable Car, because you could get excellent pictures onboard. But to our disappointment the Powell-Mason Line had a broken cable and the other one obviously had insufferably long lines.

Harmitus nro. 10:

Jouduimme siis hyppäämään bussiin Chinatownin halki palataksemme keskustaan. Bussissa koimme päivän toisen erittäin epäkohteliaan kokemuksen, kun eräs herra halusi tilaa huutamalla meille rumasti, eikä hän edes voinut ottaa askelta taakse jotta pääsisimme pois hänen tieltään.

Trouble no. 10:

We were therefore forced to hop on a bus through Chinatown to return to downtown. On the bus we experienced the second extremely bad behavior of the day, as a gentleman wanted space by yelling at us very rudely and couldn’t even take a step back so we could get out of his way.

Harmitus nro. 11:

Palasimme autollemme, ja heti hissin oven avautuessa minulle tuli huono fiilis. Lähdin juoksemaan kohti autoa huomatakseni vain, että huono fiilis oli enemmän kuin kohdallaan. Takalasimme oli lyöty moukarilla tuhansiksi säpäleiksi ja suuri osa tavaroistamme oli viety. Saanko nyt käyttää voimasanaa? Selvennän vielä, että tämä tapahtui keskellä päivää, valvotussa tilassa jossa oli paljon trafiikkia, autossamme oli tummennetut lasit, mitään ei ollut esillä ja takaluukun sisältö oli suurimmaksi osaksi mustaa, eikä sieltä erottanut edes ääriviivoja.

Trouble no. 11:

We returned to our car and already as the elevator doors opened I got a bad feeling. I started running toward the car, just to nitice, that the bad feeling was more than accurate. Our rear window had been smashed with a sledgehammer into thousands of pieces and a large share of our stuff had been stolen. Can I now use a bad word? I need to clarify that this happended in the middle of the day, in a supervised space with lots of traffic, our car had tinted windows, nothing was left out and the contents of the back were dark and you couldn’t even make out what was even in there.

Harmitus nro. 12:

Eipä siinä mitään. Soittoa poliisille, autovuokraamoon, vakuutusyhtiöön ja nokat kohti lentokenttää uutta autoa varten. Onneksi kaikki onnistui tällä kertaa nappiin, meille ei koitunut minkäänlaisia kuluja, saatiin heti uusi auto alle ja matka jatkui hotelliin ihmettelemään. Ironisinta oli, että tämä oli jo reissun kolmas auto, sillä ensimmäisessä ilmeni öljyongelma heti 15 mailia LAX:in lentokentän jälkeen ja olimme joutuneet sen jo kertaalleen vaihtamaan.

Trouble no. 12:

Well that’s that. Accept the facts, call the police, the rental car company, the insurance company and head out towards the airport for another car. Fortunately that went surprisingly well, we didn’t have to pay anything, we immediately got a new vehicle and went to the hotel to take it all in. The most ironic part was, that this was already the third car of the trip, since the first one presented with an oil issue 15 miles after leaving LAX and so we’d been forced to exchange cars already once before.

Suomeen paluumme jälkeen vastoinkäymiset vain jatkuivat, mm. oman autoni, ystäväni auton, vakuutusyhtiöni, toisen tietokoneeni kovalevyn, backupin ja elämän kanssa ylipäätään. Koska lokakuu on vihdoin koittanut luulen, että olen nyt päässyt eroon helvetin kuukaudesta nimeltä syyskuu 2013.

Osasta kuvista kiitos Suville ja Liisalle!

After we returned to Finland I still experienced additional troubles with my car, my friend’s car, my insurance company, my other computer’s hard drive, my Time Machine backup, and life in general. Since we’ve just moved on to October, I think I’m finally rid of the month of hell, September 2013.

Thanks to Suvi and Liisa for some of the pics!