Ensimmäisen kerran kiinnostuin toden teolla San Franciscosta teininä katsoessani MTV:ltä The Real World: San Franciscoa. Sarjan legendaarisin kausi ikuisti mm. kiusanhenki Puckin ja AIDS-aktivisti Pedro Zamoran, ja näytti elämää kuuluisan Lombard Streetin varrelta. Sarja esitettiin vuonna 1994, kun grunge ja koko 90-luvun hienous oli parhaimmillaan.
I first became interested in San Francisco as a teenager, when I watched The Real World: San Francisco on MTV. The series’ most legendary season immortalized the insufferable Puck and the AIDS activist Pedro Zamora and showed life along the famous Lombard Street. The show came out in 1994, when grunge and the whole fabulousness of the 90’s was at its best.
Tv-sarja My So-Called Life ja nykypäivän tuore Oscar-voittaja Jared Leto olivat pakkomielteitä, Kurt Cobain oli juuri tehnyt itsemurhan ja oma teinitytön elämäni oli jatkuvaa vuoristorataa. Kuuntelin Nirvanaa, Stone Temple Pilotsia ja pukeuduin hippimäisiin grunge-vaatteisiin ja Doc Martenseihin. Suurin unelmani oli joku päivä päästä käymään San Franciscossa.
I also obsessed about the show My So-Called Life and the present day’s Oscar winner Jared Leto. Kurt Cobain had just committed suicide and my life as a teenager was a constant rollercoaster. I listened to Nirvana, The Stone Temple Pilots and dressed in hippie-esque grunge-clothes and Doc Martens and my biggest dream was to one day visit San Francisco.
Vain muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1996 pääsin vihdoin käymään Friscossa, kun isäni täytti pyöreitä vuosia ja lähdimme yhdessä valloittamaan länsirannikkoa Alaskaa ja Havaijia myöten.
Only a couple years later, in 1996, I finally got to visit my beloved San Francisco, when my dad celebrated his birthday by taking me along as we toured the west coast all the way from Alaska and Hawaii to California.
Muistan vieläkin kaupungin elävästi niiltä ajoilta. Ruoat jota söimme, Alcatrazin audiotourin, levykaupan, josta ostin matkamusiikkia kannettavaan CD-soittimeeni. Toni Braxton oli kova sana.
I still remember the city vividly from back in the day. The food we ate, the audio tour on Alcatraz, the record store where I bought travel music for my portable discman. Toni Braxton was my favorite.
Muistan myös Fisherman’s Wharfin, kirkuvat lokit ja riitelevät merileijonat Pier 39:llä. Tähän päivään mennessä monikaan asia ei ollut muuttunut.
I also remember the Fisherman’s Wharf, the screaming seagulls, the quarreling sea lions on Pier 39. To this day, not many things had changed.
Tällä kertaa kaikki tuntui menevän pieleen, eikä kaupunki ollutkaan sellainen kuin muistin. Ehkä aika kultaa muistot tai ehkä asiat ovat vain muuttuneet. Eniten varmasti pääni sisällä. Varmuudella tiedän vain, että Losia se ei mielessäni ikinä tule päihittämään. Olen ollut äärimmäisen onnekas, että olen ystävien kautta päässyt kokemaan Losin pintaa syvemmältä. San Franciscossa näin ei koskaan ole päässyt käymään.
This time around however, everything seemed to go awry and the city was actually not at all like I had remembered. Maybe time changes things or maybe they really have changed. Probably mostly in my head. What I know for sure, is that it will never beat out LA in my mind. I guess I’ve just been incredibly lucky to have been able to experience LA from under the surface through my friends. It has never been the case with SF.
Kuitenkin katsoessani näitä viimeisiä San Franin kuvia, tykkään kovasti kaupungin väreistä ja fiiliksestä. Oletteko te käyneet San Franissa ja mitä pidätte kaupungista?
Nevertheless, as I look through these last pics of San Fran I really like the city’s colors and its vibe. Have you been to San Francisco and how do you like the city?
Deep Red Blues 
Upeita kuvia San Franciscosta! Oma kokemus kaupungista on edelleen pintapuolinen vaikka useasti on tullut käytyä. Kesäkuussa saamme ehkä mahdollisuuden asua siellä, joten toivottavasti viimeistään silloin pääsisin pintaa syvemmälle!
LikeLike
Kiitos! Ja juu, eiköhän se asuminen ratkaise tuon ongelman. 😉
LikeLike
Mielettömän upeita kuvia, ihanat värit ja tunnelma! Se on jännä homma, tuo LA vs. San Fran. Suurin osa sanoo, että Frisco voittaa mennen tullen ja Losi ei nappaa – paitsi jos on päässyt tutkiskelemaan Losia jonkun paikallisen johdolla, pintaa syvemmältä. Mielenkiinnolla odotan omia stoppeja molempiin kaupunkeihin ja omia fiiliksiä 🙂
LikeLike
Mielenkiinnolla odotan sun tulevia postauksia. 🙂
LikeLike
Minulla on vielä San Franciscon kokeminen edessäpäin. Näin joskus nuorena usein unta jossa kipusin jotain isoa ja punaista siltaa pitkin Amerikkaan. En koskaan päässyt unessa perille. Kova matka kuume oli jo tuolloin ja selvisikin, että San Franciscossa tosiaan onkin tuollainen "iso punainen silta". Siitä asti onkin ollut haaveena päästä käymään siellä 😀
Tosi kauniita ja kesäisiä kuvia!
LikeLike
Kiitos Maarit! Punainen silta on kyllä ollut toinen mun unelmien kohde. Harmikseni sen näkeminen jäi tällä kertaa vaan puolitiehen, koska meillä oli suunnitelmia palata sen juurelle Baker Beachille vielä toistamiseen ennen kuin huomasimme automurron. Siinä menikin iltasuunnitelmat sitten heittämällä uusiksi. 😦
LikeLike
Tän hienompia kuvia ei maailmassa ole! Sun tapa kuvata iskee muhun niin lujaa, että taas tuli se fiilis että henkeä salpaa ja vois tirauttaa pari kyyneltä, että voi olla noin kaunista. Kea, huh! ❤ Jos en olis käynyt itse kaupungissa sekoaisin varmaan halusta päästä sinne. Jostain syystä paikka ei vaan vienyt mua niin mennessään kun olisin luullut. Tuo voi olla niin totta, että ei ole päässyt näkemään sitä tarpeeksi syvältä. Ja se että se oli pitkän reissun viimeinen kohde vaikuttaa myös. Melkein harmittaa sen puolesta. Ois mahtava kokea San Fran juuri loman aloittaneen silmin 🙂
LikeLike
Voi Ulla kuinka ihanasti sä osaatkaan kommentoida joka kerta! Sun tapa kertoa ja fiilistellä iskee muhun ihan samalla tavalla. Sä voisit antaa mulle muutamia oppitunteja kirjallisessa ilmaisussa, tiedostan että se on mun heikkous. ♥
LikeLike
Mahtavia kuvia, jälleen kerran! Sekä Losissa, että San Franciscossa oon päässyt käymään ihan vaan sellasella pikavisiitillä muutaman päivän ajan. Ja siitäkin on jo kohta 10 vuotta aikaa. Muistan vaan, että silloin paikan päällä SF teki muhun paljon suuremman vaikutuksen kun LA. En valitettavasti nähnyt kumpaakaan kaupunkia "pintaa syvemmälle", mutta jotenkin SF vaikutti inhimillisemmältä ja aidommalta, kun taas LA:sta jäi käteen vaan se "hollywood" ja pintaliitely 🙂 Voi olla, että olen ihan väärässä ja kokisin kaupungit eri tavalla jos pääsisin sinne uudestaan.
LikeLike
Kiitos Annika! Niin se San Fran teki muhunkin ekalla kerralla vaikutuksen. Losista sanoin vaan että olipa ruma paikka. Mutta asiat onkin yllättäen muuttunu ihan täysin. En olis sillon lähes 20 vuotta sitten uskonu!
LikeLike
Me kyllä tykättiin! Vaikkakin omaa vierailuani varjosti suru läheisen menetyksestä, joten päivät Friscossa meni jokseenkin sumussa… Silti se on jäänyt mieleeni paikkana, jonne palaisin mielelläni vielä uudelleen.
LikeLike
Ymmärrän. Mä haluaisin kyllä kaupungista kans revanssin. Ehkä seuraavalla kerralla lennänkin sinne suoraan ja alotan reissun sieltä! 🙂
LikeLike
Vau mitä kuvia! Mä en ole USA:ssa käynyt, mutta San Francisco kiinnostaa. Ja kun tällaisia postauksia lukee, niin kiinnostus kasvaa koko ajan enemmän ja enemmän.
LikeLike
Kiitos Panu! San Fran on varmaan aika passeli paikka aloittaa Jenkkimatkailu… 🙂
LikeLike
Kea mää en kestä näitä sun kuvia, niin upeita! Varsinkin nuo ensimmäiset, piti oikein hengittää syvään jokaisen kohdalla ja nautiskella hetken aikaa tuosta upeudesta. Ja ihana nähdä tuttuja maisemia!
LikeLike
Mää en kestä sun ihania kommentteja. Voi kiitos! ♥
LikeLike
Kea, sun kuvissa on ihan omanlainen, mahtava tunnelma. Kiitos nojatuolimatkasta SFO:hon! Toni Braxton soi kuumana munkin kannettavassa CD-soittimessa 1990-luvun puolivälissä 🙂
LikeLike
Kiitos Kirsi! Joo ysärimusa on ihanan nostalgista. ♥
LikeLike