Viime aikoina olen ollut pettynyt. Pettynyt ihmisiin, itsekkyyteen, kiittämättömyyteen ja siihen kuinka häikäilemättömästi toiset kohtelevat muita. Vaikka olen palannut mukavasti takaisin vanhoihin tapoihini uudessa kodissani, en voi olla tuntematta, että muutosten tuulet ovat pyörineet ympärilläni viime kuukausina. Tuntuu siltä että yksi aikakausi on päättynyt ja minun täytyy nyt vain odottaa mitä tuleman pitää, ja jaksaa uskoa että tieni vie jotakin uutta ja parempaa kohti.
Lately I’ve felt disappointed. Disappointed with people and their selfish ways, ungreatfulness and lack of decency towards others. Though my life has nicely settled back into its old habits in my new home, I can’t help but feel like big changes have been lingering around me for the past few months. It’s the end of an era and I have yet to see what it all will bring. I’ll just have to keep on aiming and hoping that my arrow will spring toward something new and ultimately better.
Tähtäimessä on myös pysyä kaukana pettymyksiä tuottavista ihmisistä, jotka hyötyvät kiltteydestäni ja avuliaisuudestani. Nämä ajatukset ovat syöneet motivaatiotani bloginkin suhteen, mutta tänään vihdoin päätin koittaa jotakin uutta. En ole oikeastaan koskaan kikkailut mustavalkokuvien kanssa, mutta kerrankos sitä… vähintäänkin lempikuvaajani Ansel Adamsin kunniaksi. Kuvat ovat Washingtonin eteläisimmältä rannikolta Ilwacosta, jonka sopivasti nimetyssä niemenkärjessä jököttää lähekkäin kaksi tunnelmallista majakkaa.
My aim will also be to keep my life far away from disappointing people who continue to exploit my kindness and my good nature. These thoughts have also caused me to feel unmotivated with my blog. So today I wanted to try something new with something I love. I’ve never really done b&w shots, but here goes nothing… at least in honor of my favorite photographer Ansel Adams. These photos are from the southernmost coastline of Washington in Ilwaco, where an aptly named cape is home to two mysterious lighthouses.
Deep Red Blues 
Kea, kauniita kuvia! haleja
LikeLike
Hei, tuttu tunne silloin tällöin, mutta ei siitä kannata lannistua. Parasta paskoissa ajoissa on yleensä se, että ihmisten suhteen jyvät erottuvat akanoista. Mä olen kans ollut aina se kiltti joustaja. Vasta viimeisen parin vuoden aikana olen uskaltautunut irrottautua niistä tyypeistä, joiden kohdalla intuitio on yrittänyt alusta saakka sanoa, että pitäisi pysyä niin kaukana kuin mahdollista. Aika vapauttava fiilis. ❤ Milloin mennään kamerakotelotreffeille? Mulle vois esim. ens viikolla käydä. Laitan privana Facebookiin viestiä…
LikeLike
Ai niin, hienosti sopii jylhiin majakkamaisemiin mustavalkokuvat. Oon itsekin usein miettinyt, että tätä pitää kokeilla. 🙂
LikeLike
❤ sulle ja ❤ majakoille! Ihania kuvia.
LikeLike
❤
LikeLike
Halauksia, Kea! Niin hankalalta kuin nyt saattaakin tuntua, niin uskon täysin, että muutosten tuulet ovat vain hyvästä. Vielä se aika tulee, kun huomaat taas olevasi ympäröity niillä ihmisillä ja asioilla, jotka tuovat sulle iloa ja vakautta. ❤ Kuvista: hyvää vaihtelua. Kauniita nämä mustavalkokuvat.
LikeLike
Ihanat kuvat. Ihastuin etenkin tuohon "salaiseen poukamaan". 🙂
Se on kamalaa, miten jotkut hyväksikäyttävät ihmiset voivatkin olla energisyöppöjä ja aiheuttaa ympärilleen pahaa mieltä. Kilttinä ihmisenä on vaikea ymmärtää miten jotkut voivatkin käyttäytyä niin. Olisi kiva nähdä joskus IRL 🙂
LikeLike
❤ ❤ kohta mennään telttaileen ja unohdetaan kaikki ikävät ihmiset!! Hyvältä näyttää nää mustavalkoisena! 🙂
LikeLike
Haha sekoilin jengissä ja laitoin osotteeksi gmail hyvä mä! Pitää ottaa joku iltakävely ja ne kuvien vaihdot kun tää kiire vähän hellittää, ois ihana istua iltaa!
LikeLike
Kauniita kuvia! Joskus kai täytyy katsoa maailmaa mustavalkoisena enemmin kuin ruusunpunaisten linssien läpi tai jotain.
LikeLike
Aivan erilainen tunnelma tulee mustavalkoisena, sellainen melankolinen. Se ehkä tosin sopii tekstinkin pariksi tällä kertaa.
LikeLike