Going-to-the-Sun Road

Taidan sanoa näin usein, mutta teini-ikäisestä lähtien olen aina halunnut matkustaa Montanaan. Seurustelin kerran Alaskassa pojan kanssa, joka oli kotoisin Montanasta ja kehui aina kotiseutuaan. Sen jälkeen sain tietää, että oli olemassa kansallispuisto nimeltään Glacier, ja ihmettelin miten tämä kansallispuisto voisikaan sijaita Montanassa kun kaikki näkemäni jäätiköt olivat Alaskassa. Noh, olen ehkä oppinut jotain sen jälkeen, ja päässyt myös ajamaan legendaarista Going-to-the-Sun Roadia pitkin tänä taianomaisena heinäkuun päivänä.
I know I always keep saying this, but ever since I was a teenager I always wanted to travel to Montana. I used to date this guy in Alaska that was from there and obviously he spoke very highly of his home state. Then I found out there was a National Park called Glacier. I wondered how this Glacier National Park could be located in Montana, since all the glaciers I’d seen were in Alaska. Well, I’ve learned quite a few things since then, and I finally got to drive along the legendary Going-to-the-Sun Road on this magical summer’s day last July.

IMG_7050IMG_7047-2IMG_7059IMG_7040IMG_7048-2

Tämä reitti on täynnä unenomaisia vuorenhuippuja, puita, kukkia, lunta, lumivuohia ja tiukkoja käännöksiä. Yhtäkään vuohta emme tällä kertaa nähneet, mutta se ei minua harmittanut. Lähinnä haluan nähdä, kokea, nauttia ja ihastella maisemia. Ja tottakai kuvata.
This route is full of dreamy mountaintops, trees, flowers, snow, mountain goats and tight turns. We didn’t see a single goat this time, but it didn’t really bother me. Mostly I want to see, experience, enjoy and admire the scenery. And take photos of course.

IMG_7055IMG_7071IMG_7056IMG_7081IMG_7085IMG_7088IMG_7090IMG_7100IMG_7094IMG_7108IMG_7109

Noin 50 mailin mittaisen reitin summittainen keskipiste on Logan Pass, joka saadaan vasta kesäkuussa aurattua lumesta. 1920-luvulla rakennettua tietä kolaavat lukuisat laitteet jopa muutaman kuukauden ajan ja tie on avoinna yleisölle vain kesäkuusta syyskuuhun asti. Joskus tien avautuminen on venynyt jopa heinäkuulle saakka. Olimme siis paikalla juuri oikeaan aikaan heinäkuun puolivälissä.
The midpoint of this 50 mile route is approximately at Logan Pass, which doesn’t get cleared of snow until sometime in June. The road was built in the 1920’s and it takes up to a few months to plow all the snow, even with numerous heavy machinery. The road is only open from June until September and sometimes not even before July. We were here at the exact right time in mid-July.

IMG_7111IMG_7123IMG_7126IMG_7117IMG_7131

Glacierin kansallispuiston alue kattaa oikeastaan kaksi sisarkansallispuistoa, Glacierin puolen USA:ssa ja Watertonin puolen Kanadassa. Vaikka vierailimme vain USA:n puolella tuli näistä eksoottisista turistibusseista heti mieleen Kanada, vai mitä sanotte?.
The Glacier National Park area covers actually two joint National Parks. The Glacier side in the US and the Waterton side in Canada. Even if we only visited the US side, these exotic tourist buses somehow reminded me of Canada. Or what do you think?

IMG_7133IMG_7140IMG_7145IMG_7148IMG_7151IMG_7155IMG_7161

Alppimaisemista ja lumihuipuista huolimatta sää oli erittäin lämmin ja tarkenimme helposti lyhythihaisissa ja shortseissa. Kukat kukkivat, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja Weeping Wall -vesiputous viilensi mukavasti. Matkaan meni lähes koko iltapäivä pysähyessämme jatkuvasti kävelemään ja kuvaamaan. Muuten tien voi ajaa päästä päähän noin parissa tunnissa.
Despite the alpine views and the snowcapped mountains, the weather was more than warm enough for short sleeves and shorts. The flowers were in bloom, the sun was shining and the Weeping Wall cooled us off nicely. We spent almost the entire afternoon on the road, as we continuously stopped to hike and take pictures. Otherwise it’s about a 2 hour trip.

IMG_7167IMG_7165IMG_7174IMG_7184IMG_7193IMG_7217IMG_7227IMG_7229IMG_7247IMG_7248IMG_7238 

18 thoughts on “Going-to-the-Sun Road”

  1. Satumaista, satumaista Kea! Oooh mää aina opin uutta tuosta luoteis-USAsta sun blogista. Tää on vielä kokematonta seutua mulle, mutta pakkohan tuonne on päästä. Henkeäsalpasi nuo vuoret!! Tämä kolahti erityisen paljon etenki sen takia, että nuo värit on niin kauniit, aah! Tämä on kolmas postaus tänään, joka lähtee Makelle saatesanoin "määki haluaaan tuonne"! Edelliset kaks oli Santoriini ja Singapore. Voi blogit tähän aikaan vuodesta mitä katkeransuloista nautintoa 😀

    Like

    Reply

    1. Ihanaa että voin näyttää jollekin uusia paikkoja! Vuoret on mun ehdoton pakkomielle, ja niitä pitää päästä kuvaamaan säännöllisin väliajoin. Saatte sit vinkkejä lisää kun saat Maken ylipuhuttua mukaan! 🙂

      Like

      Reply

    1. On kyllä niin sykähdyttäviä nämä jäätiköiden muokkaamat vuoret! Ja sama täällä… kuvilla voi sentään vähän lievittää matkakuumetta, kunnes seuraava matka koittaa.

      Like

      Reply

    1. Voi miten kiva kuulla Sanna! Ja pääsittehän te näkemään luoteispuolen vuoria nyt jo Vancouverissa ja Whistlerissäkin… seuraavalla kerralla ette sit ehkä enää skippaakaan Seattlea ja sen lähiseutua. 😉

      Like

      Reply

  5. Tämä oli kyllä niin upea paikka että! Yksi niistä kohteista, jonne palaisin mielelläni. Sun kuvat on ihan uskomattoman upeita, mutta tämä paikka pitää kyllä kokea tuolla paikan päällä 🙂

    Like

    Reply

    1. Kiitos! Ja niinhän se on, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta on silti ihan eri asia nähdä jotain omin silmin paikan päällä kuin kuvissa. Kuvien kautta voi silti paremmin muistella omia kokemuksiaan ja samalla herätellä muidenkin matkakuumetta! 🙂

      Like

      Reply

  8. Kea sun kuvat on varsinaisia mestariteoksia! ❤ Kuten Ullalla, määkin oon ihan ulalla tuosta alueesta ja sun blogin myötä himo matkustaa sinne vaan kasvaa. Joko ne on palkannu sut Suomen-agentiksi? 😀

    Like

    Reply

Leave a comment