How to Plan an Epic Road Trip?

Aikaisemmassa elämässäni matkustin työni puolesta paljon kun työskentelin tapahtuma-, kustannus- ja matkasuunnittelun parissa. Mieluummin käytän kuitenkin järjestelytaitojani silloin kun sunnittelen jotain itseäni ja ystäviäni varten, ja näin olen myös paljon onnellisempi päivittäisessä elämässäni. Olen suunnitellut monta matkaa vuosien varrella, mutta eeppisten Jenkki-roadtrippien suunnittelu kuuluu ehdottomasti lempiajanvietteisiini. Viime aikoina olenkin suunnitellut seuraavaa suurta seikkailuamme. Suunnitelmat saivat eilen vielä muutaman lisäyksen, vietettyämme illan Suvin kanssa tutkien karttoja, etäisyyksiä, kansallispuistoja ja mahdollisuuksia hieman lisää. Nämä kuvat on kerrankin kaikki minusta itsestäni viime kesän reissulta, kun kameran takana oli Suvi.

Tässä siis kokemuksen syvällä rintaäänellä joitakin vinkkejä eeppisen Pohjois-Amerikan road tripin maksimointiin.

In my previous life I used to travel a lot on business, and work with event, expense and travel planning for a living. However I’d rather put my organizational skills to use when planning something nice for myself and my friends instead, plus this way I feel way less stressed in my daily life anyway. I’ve planned many trips along the years, but putting together epic US road trips must be one of my favorite pasttimes. Lately I’ve been actively plotting our next big escape. The plans got a few more welcome additions yesterday, as we spent the evening with Suvi examining maps, distances, National Parks and further possibilities. For once, all of these pictures are are of myself, taken on our trip last summer when Suvi was behind the camera.

So here are some tips based on my experiences for making the most of your North American road trip.

IMG_0242

  • Aloita suunnittelu päättämällä matkan ajankohta ja käyttämällä hyväksi tietenkin omat mahdollisuudet lomaan, mutta huomioi myös turistisesongin ulkopuoliset ajat ja lämpötilat matkan varrella. Itselleni ei tulisi mieleenkään matkustaa Arizonaan kesäkuussa, sillä siellä on sietämättömän kuuma, enkä pidä siitä lainkaan.
  • Start your planning with deciding the timing of the trip and make use of your own possibilities to take time off, but also note the time outside of the tourist season and keep in mind the average temperatures along the way. I myself would not even think of traveling to Arizona in June, since it is unbearably hot and I don’t like the heat.

IMG_0145

  • Tykkään itse aloittaa ja lopettaa matkan samassa kohteessa. Tästä on myös se hyöty, että autonvuokra on huomattavasti halvempi kun auto palautetaan samaan kohteeseen kuin mistä se otettiin.
  • I like to start and end the trip in the same destination. There’s also the advantage that car rentals are considerably more affordable when you return the car to the same place where you got it.

IMG_0177

  • Mieti minkälaisen auton tarvitsette. Jos matkustatte vuoristoon on pieni maasturi, eli SUV ehdoton. Kannattaa myös varmistaa että kaikkien matkatavarat mahtuu mukaan ja että autossa on tarpeeksi ovia ja tilaa kaikille. Yleensä olen käyttänyt Rentalcarsia ja Aurinkomatkoja. Lisäkuljettajat ovat Kaliforniassa aina ilmaisia, joten niistä ei kannata maksaa varatessa ekstraa. Muissa osavaltioissa se voi kannattaa jos lisäkuljettajista on hyvä tarjous ja teillä on useampi kuski. On myös hyvä miettiä mitä vakuutuksia tarvitsette. Pidemmillä reissuilla voi olla hyvä olla Roadside Assistance -palvelu, jos tarvitsettekin apua keskellä erämaata.
  • Think about what kind of car you need. If you’re traveling to mountainous areas, a small SUV is your best bet. Make sure that everyone’s luggage fits and that there are enough doors and space for everyone. In the past I’ve usually used Rentalcars and CarTrawler . Additional drivers are free in California, so don’t pay extra for it when making the reservation. In other states it might be a good idea if find a good deal and you have multiple drivers. It’s also important to think about what kind of insurance you’ll need. On longer trips it might be a good idea to pay for Roadside Assistance, in case you get stranded in the middle of the desert.

IMG_0331

  • Ota GPS kaverilta lainaan tai osta matkalta omaksi. Tulee varmasti halvemmaksi kuin vuokraamolta. Joihinkin puhelimiin saa myös ladattua käteviä offline-karttaohjelmia. Lisäksi autossa kannattaa aina olla kunnon paperinen Road Atlas, sillä GPS:ään ei aina voi luottaa.
  • Borrow a GPS from your friend or buy your own. It will for sure be cheaper than from the rental car company. You can also download some offline map apps on certain phones. Also it’s really worth keeping a printed Road Atlas in your car, since you can’t always trust a GPS.

IMG_0361

  • Pidän tietyistä lentoyhtiöistä ja lentokentistä enemmän kuin muista. Jokaisella on varmasti omat syynsä käyttää tiettyjen yhtiöiden palveluita, mutta kuten olen aiemminkin sanonut, tykkään kerätä Alaska Airlinesin verrattomia pisteitä. Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä, että seuraavan reissun lennot otetaan lyhyimmällä ja järkevimmällä yhteydellä. Jos reitin etappeja voi helposti siirtää, kannattaa katsoa lentojen hintoja muista suuremmista kaupungeista matkan varrelta. Näin voi säästää useita satoja.
  • I like certain airlines and airports better than others. Everyone probably has their own reason for using the services of certain companies, but as I’ve already said before, I like to collect the unbeatable mileage of Alaska Airlines. This time it however looks like the next trip will be made with the fastest and most convenient connection. If you can easily change around the different legs of the route, it is worth looking into flight prices to other big cities along the way. This way you can easily save hundreds of dollars.

IMG_9431

  • Tykkään tehdä ajosuunnitelman jonkinlaisen luupin muodossa, ettei tarvitse ajaa liikaa edes takaisin. Etsi mielenkiintoisia paikkoja matkan varrelta pysähtymisiä varten. Hyvä työkalu tähän on Roadtrippers.
  • I like to make loop shaped routes, without having to go back and forth too much. Make use of all the interesting attractions along the way. A good tool for finding the best stops on your route is Roadtrippers.

IMG_9575

  • Älä ahnehdi liikaa. Kannattaa pitää järki mukana suunnitellessa pitkiä ajopäiviä. 10-11 tunnin ajopäivän jaksaa suhteellisen helposti, kunhan seuraava päivä on iisimpi.
  • Don’t get too greedy. It’s worth keeping a cool head when planning long days on the road. You can easily manage a 10-11 hour drive, as long as the next day is more leisurely.

IMG_9953

  • Parin tunnin ajo ei tunnu missään kun matkassa on tarpeeksi vettä, eväitä, hyvää reissumusaa ja mukavaa seuraa. Tykätään itse pakata helppoja eväitä mukaan. Viime kesänä matkassa oli myös lavallinen vettä, joka tuli kuumassa erämaassa tarpeeseen. Takaluukkuun kannattaa myös varata muita tarpeellisia juttuja, kuten taskulamppu, vessapaperi, linkkuveitsi, käsidesi, kosteuspyyhkeet ja mieluusti myös kylmälaukku.
  • A couple of hours of driving is totally a piece of cake when you bring enough water, snacks, good tunes and excellent company along. We like to pack lots of easy snacks in the car. Last summer we also had a whole box of water, which came in handy in the hot desert. You should also keep some essentials in your trunk, such as a flashlight, toilet paper, a Swiss army knife, disinfectant, sanitizing wipes and preferably also a cooler.

IMG_0800

  • Jos matkustatte porukalla on yhteinen bensakassa varmasti hyvä idea. Olemme itse arvioineet Roadtrippersin kautta summittaisen kulutuksen ennakkoon ja laittaneet matkan alussa kaikki saman verran käteistä yhteiseen kassaan, josta joku kantaa vastuun.
  • If you travel in a group, a joint gas fund is probably a good idea. We’ve roughly calculated our approximate gas mileage in advance with the help of Roadtrippers and put in an equal amount of cash at the beginning of the trip for a mutual gas fund which someone is responsible for.

IMG_1065

  • Tykkään tehdä varaukset kaikki ennakkoon, jotta ne on maksettu ja valmiina reissuun lähtiessä. Näin matkaa on helpompi maksaa erissä etukäteen, joka sopii tälle budjettimatkaajalle paremmin kuin hyvin. Kesäreissuille ostetaan yleensä ensin lennot niillä päivämäärillä, jotka ovat edullisimpia matkan kannalta. Sen jälkeen voikin varata auton ja ainakin osan majoituksista päiväsuunnitelman mukaan. Yleensä otamme motellit/hotellit Hotels.comin kautta, jonne onkin keskittämisen kautta kerääntynyt muutama palkintoyö. Kannattaa myös ottaa varauksen veloitukseton peruutus, jolloin suunnitelmia voi vielä helposti vaihtaa.
  • I like to make all the reservations ahead of time, so that they’re paid for when taking off. This way the trip is easier to pay for in smaller increments, which suits this budget traveler more than well. For my summer trips I usually get the flights first, for the dates that are most affordable when planning the trip. After that you can book the car and at least part of the lodging depending on your travel plan. Usually we’ll get motels/hotels through Hotels.com, where we’ve gathered enough bookings for a couple of free nights. It’s worth making reservations with a free cancellation policy, so you can easily change your plans later on.

IMG_1629

  • Älä sulje pois telttailua vaihtoehtona. USA:ssa esim. kansallispuistojen yhteydestä löytyvät leirintäalueet on erittäin hyvin hoidettuja ja monilta alueilta löytyy myös vesivessat ja suihkut. Yleensä telttapaikat on hiekoitettuja kehikkoja, johon on mukava pystyttää teltta ja paikkaan kuuluu usein myös tulisija, karhukanisteri ja parkkipaikka. National Park Servicen sivuilta löytyy paljon tietoa telttailusta ja muista majoituksista kansallispuistojen läheisyydestä.
  • Telttailun lomassa on välillä hyvä piipahtaa motellissa pesemässä pyykkejä ja itseään. Meidän kaavalla noin joka kolmas yö vietetään motellissa.
  • Don’t exclude the option of camping. The campgrounds adjacent to the US National Parks are very well cared for and many of them actually offer proper toilets and showers as well. Usually the campgrounds have dedicated spots for a tent with an even surface to sleep on, and they also include a fire pit, a bear canister and a parking spot. You’ll find lots of information on camping and other lodging options near the National Parks on the National Park Service’s website.
  • It’s good to get a few nights in a motel in between spending nights in a tent. Both for washing laundry and yourself. We usually spend every third night in a motel.

IMG_1599

  • Jos telttailu ei hotsita, tai haluat enemmän mukavuuksia, voin myös lämpimästi suositella Airbnbtä, Glampingia tai Under Canvasia, jolloin saa erityisemmän kokemuksen, eikä vain geneeristä hotelliyötä.
  • If you’re not into camping or you want more amenities, I can also warmly recommend Airbnb, Glamping or the services of Under Canvas, so you’ll get a more unique experience instead of a generic night in a hotel.

IMG_2992

  • Olen jo useamman reissun suunnitteluvaiheessa tarkistanut hyvissä ajoin ennakkoon pyhäpäivät, auringonnousut, auringonlaskut ja muut matkan sujuvuuteen ja kuvien hienouden maksimoimiseen vaikuttavat tekijät. Moneen paikkaan mennään tarkoituksella illalla/aamulla, jotta kuvausvalo ja tunnelma olisivat kohdallaan. Ystävältäni Kirsiltä sain myös äskettäin hyvän vinkin lisätä täysikuun ajankohdan ja milkywayn näkyvyyden näihin huomioitaviin seikkoihin.
  • When planning the past few trips, I’ve made arrangements according to the national holidays, sunrises, sunsets and other factors, which affect the flow of the trip and and help out when trying to get the best possible pics. We’ve purposefully visited many places in the morning/evening, so that the light and the vibes would be just right. Recently my friend Kirsi also suggested adding full moons and the visibility of the Milky Way to these noteworthy facts.

IMG_3499

  • Ajattele sitä mitä oikeasti haluat nähdä matkan varrella ja muokkaa suunnitelmaa sen mukaan. Varmista ettet missaa mitään makeaa matkan varrelta. Minua harmittaa vieläkin ettei nähty McWay Fallsia HWY1:n varrella. Käytä Pinterestiä, Instagramia ja Roadtrippersiä inspiraatiota varten. Kannattaa myös selvittää miten paikkoihin tarkalleen pääsee, ettei reissussa sitten harmita jos johonkin pääseekin vain pitkän patikan tai laivamatkan kautta.
  • Think about what you really want to see during your trip and modify the plan accordingly. Make sure not to miss anything cool which would possibly have been near by. I’m still bummed about missing out on McWay Falls along HWY1. Use Pinterest, Instagram and Roadtrippers for inspiration. You should also find out how to get to certain places, so you wont’ get bummed out during the trip when some places can only be reached by a long hike or a boat ride.

IMG_2039

  • Tämä saattaa vaikuttaa mitättömältä jutulta, mutta varmista että matkaseurasi on samalla aaltopituudella matkan etenemisen suhteen ja siitä mitä kukin haluatte matkasta irti. Ehkä tämä on ihan itsestäänselvyys, mutta kannattaa välttää turhia erimielisyyksiä tien päällä pienten väärinkäsitysten vuoksi.
  • This might seem like a trivial thing, but make sure your travel companions are in the same mindset about how the trip will proceed and what you all want to get out of it. It might seem like a foregone conclusion, but you want to avoid any unnecessary altercations on the road because of misunderstandings.

IMG_4001

  • On hyvä tarkistaa ennakkoon, ettei motellissa ole luteita. Ludehavaintoja löytyy mm.  täältä.
  • It’s good to check in advance that your motel doesn’t have bedbugs. You can have a look here.

IMG_4758

  • Budjetoi, vertaile ja laadi matkakustannuksista Excel-tiedosto. Näin pysyt kartalla siitä paljonko kaikkeen kuluu rahaa ja miten paljon kukin maksaa. Vietän lukuisia tunteja aikaa suunnitellen ja miettien miten kustannukset saadaan pysymään alhaisina. Säästeliäässä matkaamisessa suunnittelu on mielestäni kaiken A ja Ö.
  • Budget, compare and make an excel file of all of the travel expenses. That way you’ll keep track of how much you will be spending and how much you’ll pay each. I’ll spend countless hours planning and thinking about how we can keep the costs as low as possible. In my opinion a well executed plan is the key to traveling on a budget.

IMG_4826

Omat suosikkisaittini matkan suunnittelua varten ovat:

My own absolute favorite sites for trip planning are:

Onko teillä omia suosikkeja suunnitellessanne road tripejä? Ja onko teillä jakaa jotain uusia näkökulmia? Joskus on nimittäin hyvä löytää vaihtelua vanhoille rutiineille.
Which are your favorites when planning road trips? Are there any new insights you could share? Sometimes it’s good to find alternatives for set in ways of doing things.

29 thoughts on “How to Plan an Epic Road Trip?

  1. Tosi hyviä vinkkejä 🙂 Meillä yleensä kaikki lähtee siitä, että halutaan jonnekin tiettyyn kohteeseen ja sitten lähdetään siitä työstämään reittiä eteenpäin. Päätettiin esim. mennä Yellowstoneen ja yhtäkkiä suunnitelmissa olikin joku tuhansien kilometrien lenkki Kanadan kautta takaisin, huh. Kuulostat kyllä kadehdittavan järjestelmälliseltä. Me varaillaan monesti vasta matkalla majoituksia ja tehdään kesken reissun muutoksia reittiin yms.

    Like

    1. Niin se mullakin on. 😉

      Viime vuonna oli alun perin tarkoitus vaan jäädä Washingtoniin ja Oregoniin… mutta se Yellowstone kyti siellä taustalla koko ajan, jolloin piti vaan todeta, että so what että sitä ajoa kertyy nyt vaan "vähän" enemmän. Mua pitkät välimatkat ei oikeastaan haittaa sillä nautin tien päällä joka hetkestä kun maisema vaihtuu jatkuvasti tuossa maassa. Enkä ole sitä tyyppiä joka makaa loman vaan paikallaan yhdessä kohteessa.

      Like

  2. Muista, älä ahnehdi liikaa. 😉 Muistan myös. Google Maps on ollu tässä lähiaikoina paras kaveri kun oon kattonu kaikkia stoppeja ja välipysähdyksiä. Täs nyt sit jäädään kuumottelee lentoja ja suunnittelemaan pysähdyksiä. Roadtripit. ❤

    Like

    1. Joo Google Maps on ihan korvaamaton! Etäisyyksien mittaaminen ja reitin ruklaaminen on ollu ihan päivittäistä tässä viime viikkoina. Road tripit on parhaita!

      Oli kiva nähdä eilen ja fiilistellä näitä reissuplänejä! 🙂

      Like

  3. Aivan loistava postaus Kea! Niin paljon hyviä vinkkejä. Ja voi piru vie että ketuttaa täälläkin sen samaisen vesiputouksen missaaminen HWY1:llä! 😀 Olisi myös ollut hyvä olla tuo sun ehdottama kesikanisteri takakontissa, kun oltiin Death Valleyssä, eli allekirjoitan tuon.

    Tää postaus pitää laittaa kirjantmerkkeihin tulevia Jenkki-roadtrippien suunnittelua varten! ^_^

    Like

    1. Kiitos Laura ♥

      Ja joo, kaikkea ei vaan voi saada. Haluan uskon siihen että kai ne asiat tapahtuu syystä. 🙂 Ehkä mä vielä joskus pääsen näkemään McWay Fallsit oikeaan vuodenaikaan oikeassa valossa.

      Like

  4. Olipas kattava postaus! Innolla odotan, että mihin päin Yhdysvaltoja päädyt seuraavaksi 🙂 Meidän oli tarkoitus tänä kesänä lähteä kans road tripille, mutta oikeasti tuo Kanadan dollari tippuu niin perskuleesti, että loma USA:ssa on nyt yli 20% kalliimpi kuin esim vuosi sitten…Ei kiva! Joten meidän road trip sijoittunee tänne Kanadan puolelle, onneksi bensa sentään on halpaa 😉

    Like

    1. Kiitos Annika! Musta tuntuu että tähän olisi voinut kirjoittaa vielä vaikka mitä muuta… ehkä mä siis joudun jossain vaiheessa vielä tekemään osan 2.

      Saattapi olla että piipahdan kesällä myös Kanadan puolella… tosin Ottawa ei oo ihan matkan varrella. I’ll keep you posted, jos vaikka sattumalta törmättäis Kanadan Kalliovuorilla… 😉

      Like

  5. Hyvä ja kattava postaus. Monta samaa itsellä reissun suunnittelussa apuna. Tykkään suunnitella reissuja google mapsilla. Me muuten käytiin mcway fallsilla mutta silloin syyskuussa se oli yksi pieni liru 😀 Eli ei ihan mitä odotettiin… Arizonasta yks vinkki, lotolla Vermillion Cliffsin Wave! Sinne pääsee siis arvonnan kautta muistaakseen ja tarvii koko päivän ja oppaan.

    Like

    1. Jes kiitos Maarit!

      Niinhän nuo putoukset syksymmällä on juu. Huomattiin harmiksemme sama Yosemitessa toissa vuonna. Se hyvä puoli oli viime kesän reissun ajoituksessa, että vaikka ihmisiä oli keksikesällä paljon, niin vesiputoukset oli myös aivan valtoimenaan!

      Voi olla että tuo Vermillion Cliffsin Wave jää tällä kertaa näkemättä… mutta pidetään se kuitenkin korvan takana! 🙂

      Like

    1. Kiitos! Joo selväähän on, että vaahtomuovilla ei ole kiva nukkua oikein missään ellei kyse nyt ole ihan muutamasta yöstä… ilmapatja on kyllä kätevä ja vie paljon vähemmän tilaa ja painoa matkatavaroissa! 🙂 Vinkkinä muillekin, että esim. Thermarestilla on erikoismalleja erityisesti naisille, jotka eristää paremmin viileämmillä keleillä.

      Ostin muuten just uuden makuupussin kun edellinen oli 15 vuotta vanha! En malta päästä koklaamaan uutta pussia kevään tullen…

      Like

  6. Olipa perusteellinen – täytyy sanoa, että meikäläinen on viime aikoina suunnitellut lähinnä kalenterin osalta, että mahtuuko seuraava reissu kalenteriin tuohon kohtaan vai ei 🙂 No toisaalta sitten olemmekin käyttäneet valmiita matkoja ja/tai paikallisia oppaita ja antaneet heidän viedä "oikeisiin" kohteisiin listaamalla etukäteen vaan ne meille tärkeimmät.Mutta tuo ludetarkistuskuvio oli hyvä muistutus – lähdetään kiertämään noita <a href="http://meriharakka.net/2014/12/10/vuoden-2015-ensimmaiset-matkat/">kansallispuistoja (valmismatkalla)</a> perjantaina ja saimme hotelli/motelliluettelon, voisi olla ainakin mieltä rauhoittavaa tsekata se tuota vastaan!

    Like

    1. Kiva että pääsette katsomaan kansallispuistoja seuraavassa kalenterin rakosessa! Ne on kyllä USA:ssa yks hienoimmista jutuista… 🙂

      Mä oon aika omatoiminen matkailija. En oikeastaan kaipaa kummempa opastusta, vaan nautin siitä että saan olla rauhassa. Googlaamalla löytää nykyään niin paljon itsekin. Kansallispuistoissa muuten yks parhaimmista puolista on, että niiden Visitor Centereiden henkilökunta on ihan äärettömän ystävällistä ja auttavaista ja neuvoo kyllä ihan kaikessa mitä puistossa haluaakaan tehdä.

      Like

  7. Superhyviä vinkkejä ja voin allekirjoittaa itsekin kyllä aika monta. Ihanaa, että nääki oot samanlainen suunnittelijahirmu! Ja pakko vielä sanoa että voi moro näitä kuvia, nää on niin upeita!

    Like

    1. Suvi varmasti kiittää kuvakehuista… mä kiitän muokkauksen puolesta. 😉

      Sä oot kyllä myös varsinainen road trip -kuningatar kun teillä on niin huikeita reissuja alla, mutta se varmasti johtuu siitä että sullakin on erinomaiset suunnitteluskilssit hallussa!

      Like

  8. Varmasti hyödyllisiä vinkkejä kaikki ja kiitos kattavasta listasta! Näistä on varmasti hyötyä muuallakin kuin vaikka Yhdysvalloissa ja osa pätee ihan muunkinlaisiin reissuihin. Me ollaan kans kovia suunnittelemaan ja analysoimaan ja ollaan vähän huonoja just spontaanisti muuttamaan suunnitelmia. Vois kai sekin rentouttaa välillä, aina voi jotakin opetella!

    Like

    1. Haha. Mä voisin joskus ehkä yrittää suunnitella vähemmän, mutta mulla on kai jonkunlainen ocd tän suunnittelun kanssa että parempi pelata vaan varman päälle! 🙂

      Like

  9. Huippuhyvä paketti! Mekin ollaan helposti ahnehdittu ja tajuttu myöhemmin että kannattaa tarkkaan kattoo myös minkälaista tietä on matkan varrella. 50 kilsaa kärrypolkua taittuu huomattavasti hitaammin kuin 70 kilsaa motaria. Joskus on aikataulut menneet tässä pieleen. Mahtava muistutus muuten tuo private browsing ja pc! Voi kun olisin tiennyt sen jo aikoja sitten…

    Like

  10. Sun suunnitteluskilssit on kyllä nainen omaa luokkaansa! Muistan vieläkin kun katottiin viime keväänä suunnitelmia teidän reissua varten 🙂

    Mutta ehdottomasti itsekin tykkään suunnitella reissuja etukäteen. Harvemmin sitä vaan on niin paljon aikaa että ehtis vasta paikan päällä ruveta ihmettelemään, että mihinkäs sitä on tultu ja mitä täällä voi tehdä. Ja mikään ei oo niin raivostuttavaa kuin tajuta jälkikäteen, että joku mieletön paikka meni ohi!

    Mun ex-poikaystävä kertoi pari vuotta sitten tehneensä USA:n roadtripin etelässä (ilman mitään suunnittelua). Mä kysyin ensimmäisenä, että kävitkö Savannahissa. Ja se oli vaan että mikä se on? Ja että taisi nähdä jonkun kyltin osoittavan Savannahiin, mutta päätti ajaa ohi. Voit kuvitella kuinka kauhuissani mä olin! Sitten alkoi selvitä, että kaikki hienot paikathan se oli skipannut… painanut vaan menemään laput silmillä!

    Like

    1. Voi Maria miten ihana kommentti! Ja arvaa harmittaako mua että kun meidän piti mennä pari vuotta sitten Savannahiin oli siellä joku hirveä myrsky ja jouduttiin perumaan vain muutamaa päivää ennen. Noh, meillä on se vielä äidin kanssa ohjelmassa niin kauan kun se viekä jaksaa ja haluaa reissata. 🙂

      Like

  11. Tässä oli kyllä niin paljon (upeita kuvia!) hyviä vinkkejä, että korvamerkkasin talteen. Road tripeissä en ole vielä konkari, matkan suunnittelukin on yleensä Matiaksen heiniä. Joten tämä tuli kaikkinensa tarpeeseen etenkin mulle. Kiitos inspiroinnista, ihana postaus! 🙂

    Like

  12. Loistava postaus ! Nämä tulee tarpeeseen, just lyötiin "lukkoon" että elo-syyskuussa 2016 tulee reissu länsirannikolle.. ah sitä odotellessa. Ja lentoja kyttäillessä…. Mun pitikin kysyä, että mitä kautta ootte hommannu teltan? Sellasten vuokraamisesta ei oo mitään kokemusta, niin aattelin että osaisit vinkata 🙂 Kiitos huippu vinkeistä. Nää on isona apuna roadtripin suunnittelussa. Ja suunnittelu lankeaa mun harteille 😀 koitan pysyä yhtä järjestelmällisenä kuin sä… heh.

    -Maria/Dejiss

    Like

    1. Kiitos Maria! Ihan mahtavaa että teillä on road trip tiedossa… lentoja kannattaakin kytätä ja ottaa mahd. halvalla kun sellasia on tarjolla. Teltta ostettiin ihan Walmartista, kun noita telttaöitä ei kuitenkaan niin montaa ollu, eikä sateita ollu myöskään tiedossa. Kokonaiset $50!! Mutta löytää kyllä telttoja ihan kohtuuhintaan muualtakin. REI on yleensä luontomatkailijan paratiisi Jenkeissä. Suosittelen. http://www.rei.com

      Kysele vaan lisää jelppiä jos tarviitte! ♥

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s