“Preserve your memories, keep them well, what you forget you can never retell.”
Minun ei tarvitse katsoa kauas löytääkseni mistä kaipuuni luontoon, vuorille ja aukeille teille juontaa juurensa. Isäni ja hänen isänsä ennen häntä ovat molemmat olleet innokkaita autofaneja. Parasta auton omistamisessa ennen vanhaan oli mahdollisuus lastata auto laivaan ja suunnata kesän ajaksi kohti Alppeja ja Etelä-Eurooppa perheen kanssa. Isäni muistaa matkustaneensa ulkomaille joka vuosi 1950-luvun puolivälin jälkeen. Tämän vanhan ajan road trippailun mahdollisti halvalla eläminen, telttailu, eväiden nauttiminen tien poskessa ja kuvien räpsiminen pienellä Kodakin kameralla.
I don’t have to look far to find where my longing for nature, mountains and traveling along the open roads comes from. My father and his father before him have both been avid car fans. The best part about having a car back in the day was the possibility of loading it on a ship and heading down to the Alps and Southern Europe for the summer. My dad remembers traveling abroad every year since the mid-1950s. This way of traveling was made possible by living inexpensively, camping, eating roadside lunches and snapping photos with a small Kodak camera.
Lincoln 1950
Juttelimme isäni kanssa ensimmäisestä autosta jonka he kuljettivat laivalla Eurooppaan. Se oli kiiltävän musta Lincoln vuosimallia 1950 ja Suomessa tuolloin harvinainen. Isovanhempani asuivat Katajanokalla Helsingissä, jossa auto nostettiin lähisatamasta laivaan Itämeren ylitystä varten. Ylärivissä auto on kurvaamassa Uspenskin katedraalin ohi matkalla satamaan. Matkatavarat oli pakattu auton katolle.
My dad and I talked about the first car they took over to Europe by ferry. It was a shiny black Lincoln 1950 and was quite rare in Finland at the time. My grandparents lived close to downtown Helsinki where the car was lifted aboard the ship to travel across the Baltic. Some of the greatest family memories are preserved in these photos from the loading of the car. Baggage on the roof of course.
Italy
Isovanhempieni suosikkimaa oli pitkään Italia. He innostuivat jopa opettelemaan kielen, jotta olisivat voineet muuttaa Italiaan asumaan. Jostakin syystä suunnitelmat kuitenkin vesittyivät ja lopulta he päätyivätkin 70-luvulla Espanjaan, jossa pääsi helpommin harrastamaan heidän suosimia lajeja. Isovanhempani puhuivat molemmat italiaa, espanjaa ja ranskaa. Näissä kuvissa isäni on vielä nuori poika. Venetsian kuvassa ihastuttaa isoäidin klassinen tyyli.
My grandparents’ favorite country was Italy for a very long time. They even managed to learn the language to eventually move there, but their plans somehow fell through and they ended up moving to Spain in the 1970’s, where the possibilities to play golf and tennis year round were more more favorable. My grandparents both spoke Italian, Spanish and French. My dad is still a young boy in these pictures. My grandma has timeless style in the pic from Venice.
France
Ranska oli toinen hedän suosikkimaistaan. Isoisäni tapasi lukea ranskankielisiä dekkareita lähes orjallisesti ja hänellä olikin niitä kokonainen kirjahylly täynnä. Vieraiden kielten opiskeluun ja kulttuuritietämykseen käytettiin paljon aikaa. Näissä kuvissa ihastuttaa isä jättiläismäinen patonki sylissä ja ah, niin ihanat Camarguen villihevoset.
France was the another one of their favorite countries. My grandpa used to devour detective stories in French and he had a whole book case full of them. They used to spend lots of time studying foreign languages and learning about cultures. I love the pic of my dad with the giant baguette in his lap and the oh so wonderful wild horses of the Camargue region.
Camping
Isovanhemmat ymmärsivät telttailun päälle jo 50- ja 60-luvuilla. Tässä mennään eri puolilla Eurooppaa muutaman eri auton kanssa. Kuvat joissa jo yllä mainittu musta Lincoln esiintyy ovat 50-luvulta ja kuvat joissa on valkoinen auto ovat jo 60-luvun puolelta. Taitettava piknik-pöytä on aikanaan ollut kova juttu.
My grandparents had a penchant for camping already in the 1950’s and 60’s. Here they are all around Europe with a few different cars. The pictures with the aforementioned black Lincoln are from the 50’s and the pictures with the white car are from the 60’s. A foldable picnic table was hot stuff back in the day.
By the Water
Aaltojen tyrskyissä tykättiin ottaa erityisen paljon kuvia. Isoäitini on kuin seireeni sinisissään. Kuva isästäni ja sedästäni poseeraamassa ylväinä rantakallioilla on aivan kuin jostain historiankirjasta taiottu.
They especially liked taking pictures of crashing waves. My grandma is like a siren in her blue bathing suit. The picture of my dad and my uncle posing on the cliffs is like something out of a history book.
Scenery
Nämä Keski- ja Etelä-Eurooppalaiset maisemat vakuuttavat. Näissä kuvissa on jotain niin ajatonta viehätystä että melkein harmittaa elää nykypäivässä. Ennen vanhaan kaikki oli jotenkin kauniimpaa.
These views from Central and Southern Europe are quite impressive. There’s such timeless charm about these pictures and this era that I’m almost sad to be living in today’s modern world.
Chrysler New Yorker 1962
1960-luvun puolella isoisäni hankki uudemman auton hyvin palvelleen Lincolnin tilalle. Korvaaja oli vuoden 1962 valkoinen Chrysler New Yorker, 4-ovinen hardtop. Se oli Chryslerin viimeisimpiä siipimallisia autoja ennen 60-luvun uusia tuulia. Näistä kuvista huomaa jo tyylin muuttuneen.
In the 1960’s my grandfather got a new car to replace the Lincoln that had served them so well. The replacement was a white 1962 Chrysler New Yorker with 4 doors and a hardtop. It was one of the last winged cars by Chrysler before the modern winds of the 60’s. In these pictures you can already tell the change in style.
Family
Isovanhempani olivat minulle erittäin tärkeitä. He elivät haluamaansa elämää aikana jolloin se ei valitettavasti ollut kaikille mahdollista. Isoäitini oli orpo ja oli muutaman vuoden Englannissa hevostyttönä oppimassa hevosista ja elämästä. Hänen ensimmäinen miehensä oli kaatunut sodassa ja tavatessaan isoisäni hänellä oli jo yksi poika tästä ensimmäisestä liitosta. Isoisäni oli yrittäjäperheen ainoa lapsi. Hänen isällään oli hattukauppa ja hänen isänsä velipuolella oli pieni tavaratalo. Isoisäni opiskeli kuitenkin lakia ja olikin koko elämänsä valtiolla töissä. Isäni syntyi heti sodan jälkeen ja ja on ollut lapsesta saakka aktiivinen urheilun saralla. Täältä juontavat juureni.
My grandparents were very important to me. They lived a life they wanted to live in a time when it unfortunately wasn’t possible for everyone. My grandma was an orphan and lived in England for a few years learning about horses and life. Her first husband died in the war and by the time she met my grandfather she already had a son from that first marriage. My grandfather was the only son of his entrepreneurial father, who sold hats for a living and whose brother owned a small department store. My grandfather studied law and worked for the government all his life. My dad was born right after the war and has always been active in sports. This is my heritage.
Kaikki kuvat isovanhempieni valokuva-albumista, n. 1950–60-luvuilta.
All photos are from my grandparents’ photo album ca. 1950’s-1960’s.
Deep Red Blues 
Kyllä näissä vanhoissa kuvissa on todellakin ihan omanlaisensa tunnelma! Upeita otoksia ja niistä henkii ihanasti ajan henki.
On meillä kyllä niin erilaisia taustoja. Tietääkseni kukaan omista isovanhemmistani ei koskaan poistunut Suomen rajojen ulkopuolelle tai jos poistui, niin korkeintaan Ruotsiin tai Venäjälle.
LikeLike
Kiitos Elina. Mun äidin puolen suvulla on hyvin erilainen historia kuin isän puolella. Mun äidin puolen mummi kävi varmasti ensimmäistä kertaa muualla kuin Pohjoismaissa 70-luvun alussa Keihäsmatkalla Kanariansaarilla ja lopulta kerran jopa Kaliforniassa tapaamassa mun tätiä, joka asui siellä lähes koko 70-luvun ajan. Mummi ei puhunut sanaakaan mitään muuta kuin suomea ja matkusti valmiiksi käännettyjen lappujen avulla. 🙂
LikeLike
Upeita kuvia ja tunnelmia, samaa mieltä Elinan kanssa. Ei siis epäilystäkään, mistä sun road trip-, vuori- yms. seikkailut juontavat juurensa 🙂
LikeLike
Kiitos Annika. Näitä vanhan ajan tunnelmia ei mun mielessä voita monikaan asia. Ne on niin upeita!
LikeLike
Ihan sairaan siistejä! Kaikki vanhat valokuvat on meikäläisen sydäntä lähellä ja fiilistelen niitä todella mielelläni. Hauska myös kuulla sun juurista. Kiitos, tämä ilahdutti!
LikeLike
Kiva kuulla että ilahdutti! Sain nimittäin kulumaan näiden kuvien käsittelyyn ja järjestelyyn ja postauksen kirjoittamiseen varmasti lähemmäs 10 tuntia. Helposti se aika karkaa käsistä kun värkkää koneella kuvia. Toisaalta mun isä saattaa olla yllättävänkin iloinen siitä, että nämä kuvat on vihdoinkin kaiken varalta tallessa jossain digitaalisessa muodossa. 🙂
LikeLike
Todella upeita otoksia! Ja olet koonnut ne vielä upeammiksi kollaaseiksi. Lempikuvani näistä on noilta mäntyisiltä kalliolta!Lapsena lempipuuhaani oli levittää ukin ja mummon valokuvakansiot lattialle ja kysellä ukiltani, joka useamman eri aluksen ja purjelaivan miehistössä oli työskennellyt, mistä mikäkin kuva oli otettu. Lisäksi ukki matkaili Euroopassa työnsä puolesta ja sain aina tuliaiseksi mitä upeimpia mekkoja – ainoa tyttöpuolinen lapsenlapsi kuin olin kotvasen aikaa. Kun mummolaan taas joskus menen niin täytyykin ukin kanssa kaivaa ne albumit esiin…
LikeLike
Ai että, kiitos kehuista! Mä olin jo ihan hätää kärsimässä sen suhteen että miten saan nämä johonkin järkevään järjestykseen kun niiden tarkoista päivämääristä ja sijainneista ei ollut tarkkaa tietoa. Mä olin lapsena ihan samanlainen. Katselin aina innoissani vanhoja kuvia ja kyselin isoisältä ummet ja lammet siitä miten asiat olivatkaan tapahtuneet. Silloin puhuttiin siitä kuinka tärkeää on pitää yhteyttä isovanhempiin ja kuunnella heidän juttujaan. Jälkikäteen toivoisin että voisin kertoa isoisälle kuinka suuri merkitys heidän perinnöllään on ollut mun elämään niin monella tasolla. Ilman isovanhempien esimerkkiä ei minusta varmasti olisi tullut koulutukseltani kielitieteilijää, enkä varmasti olisi matkaillut ja opiskellut niin montaa kieltä kuin olen. Olen siitä kaikesta heille niin kiitollinen.
LikeLike
Sinäkin olet sitten kaivautunut muistojen kätköihin!Minä olen tehnyt viime aikoina muutamia reissuja vanhempieni matkojen jalanjäljissä ja parhaimmillaan samoille paikoille.Taidankin Göteborgista yrittää taas löytää rinnakkaan vähän entisiä ja nykyisiä kuvia tämänkin jutun innoittamana!
LikeLike
Musta oli upeaa että lähdit vanhempiesi jalanjäljille. Voisin hyvin tehdä saman. Täytyy varmaan vielä tehdä postaus mun äidin vaihto-oppilasvuodesta Tennesseessä vuonna 1963-64. Yritän saada sen tehtyä tässä pikimmiten kunhan taas palaan reissusta. =)
LikeLike
Kuvat ja koko postaus on ehkä mun suosikein kaikista tähän astisista! 🙂 Oon käynyt jo pariin otteeseen ihailemassa. Kuvien tunnelmat ja maisemat uppoaa muhun täysin. Jotenkin ihailen tuota tyyliä mitä ennen vanhaan on ollut. Kaikki on niin kaunista, vaatteet on ihanat tyylikkäitä, ja vanhat autot on myös upeita. Nää kuvatkin on vielä todella kauniita ja taidokkaasti otettuja! 🙂
Minulla omat vanhemmat on matkustanut tosi vähän ja osaavat ainoastaan Suomea, mutta sitten kauempana suvussa on USA:an muuttaneita ja esimmerkiksi isotätini matkusti yksin ympäri maailmaa Afrikasta lähtien, hänen jäjiltään jäi perinnöksi ihania aarteita mitä hän oli matkoiltaan hankkinut. Muistan miten joskus nuorena selailin jatkuvasti R-kioskilta haettuja matkaesitteitä ja haaveilin vaikka mistä matkakohteista, mulle oli tosi vaikeeta etten päässyt nuorena matkustamaan. 😀 Toisaalta olen oppinut myös tavallaan ihailemaan sitä miten omat vanhemmat arvostaa kaikkea mitä täältä läheltä löytyy ja he saavat saman nautinnon elämästään ilman isompia matkoja. Itse taas olen aikuisiällä päässyt toteuttamaan omia matkahaaveitani. 🙂
LikeLike
Wau miten ihana kommentti Maarit! Et tiedäkään kuinka se mua lämmittää! Aika paljon tein duunia tän postauksen eteen, tottakai lähinnä itseäni varten, mutta onhan se kiva kuulla kun lukijoita miellyttää samalla.
Entisajan tunnelmat on jotenkin aina ollu mun sydäntä lähellä. Fiilistelen niitä aina vaan. Mun isovanhemmat oli todellakin mun matkailun esikuvia ja muutenkin elämäntyyliltään jokseenkin kadehdittavia olentoja. 🙂
LikeLike
Siis wau miten upea matka menneisyyteen! Täytyy hattua nostaa kyllä seikkailunhalulle 🙂
LikeLike
Kiitos Annika! Nää kuvat saa aina vaan hymyn mun huulille… 🙂
LikeLike
Siis ihan mieletön postaus. Piti palata useampaan otteeseen selailemaan tätä, että pääsin rauhassa fiilistelemään. I H A N A !
Ja toi valkonen chrysler on makee ku mikä ! 🙂
Oi vanhat ajat ja koskemattomampi, villimpi luonto. Arvokkaita juttuja. ❤
LikeLike
Voi miten ihana kommentti! Mä voisin helposti palata ajassa taaksepäin ajelemaan tuolla Chryslerillä villimpään luontoon… 🙂
LikeLike
Ihana postaus Kea! Ei kyllä tarvi tosiaan miettiä, mistä sinunkin rakkaus luontoon kumpuaa. Meillä on niiiiin erilaiset taustat kuin olla ja voi, mutta omien isovanhempien rakkaus luontoon on ollut myös vahva – ovathan he asuneet keskellä sankinta korpea, tiettömän matkan päässä (lähimmälle tielle 5 km matka metsän halki polkua pitkin). He eivät ole paljon reissanneet, mutta sitäkin ahkerammin kolunneet jokaisen kolkan oman asuinalueensa kulmilla, kun isoisäni toimi vuosikymmeniä metsänvartijana sotien jälkeen.
LikeLike
Kiitos Rimmanen! Ihana tuo sunkin tausta – metsänvartija! Äidin puolelta mun suku oli enemmänkin siihen suuntaan. Mun äidinäidinisä oli junan konduktöörinä jo ennen sotia, ja matkusti raiteilla ympäri Suomen. Eikä varmastikaan käyny usein ulkomailla. 🙂
LikeLike
Upeita kuvia ja muistoja! Noi taitettavat piknik-pöydät ja erimalliset oranssit teltat muistan vielä omasta lapsuudestani 70-luvulta, jolloin vanhempieni kanssa aloimme tehdä ensin teltta-, sitten matkailuvaunuretkiä kesäisin Pohjoismaihin ja aina Englantiin, Ranskaan ja Italiaan saakka..Kunpa joskus saisinkin aikaan tällaisen hienon muistokirjan! Isälläni on valtavat määrät dia-kuvia 70-80-lukujen matkoista, niiden järjestelyä on suunniteltu huolella jo monta monta vuotta:) Kumminkohan se nyt olis: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai the road to hell is paved with good intentions:)
LikeLike
Hih! Dia-kuvat on kyllä nostalgisia nekin. Jostain syystä mun isoisä ei niitä juuri harrastanut. 🙂
LikeLike