Serendipity

Satunnaiset kohtaamiset, ihmiset, itselleen rehellisenä pysyminen, kokemukset, tunteet ja muiden kunnioittaminen ovat olleet mielessä viime aikoina. Luin jutun yksilöllisyydestä ja siitä miten jokainen satunnainen kohtaaminen on tärkeä tällä sosiaalisen median aikakaudella. Tänä kesänä olen yrittänyt pistää oman sosiaalisen median käytön kuriin. Se etten ole katsonut Facebookia ja Instagramia yhtä usein kuin yleensä on tuntunut vapauttavalta ja saanut minut ajattelemaan niitä asioita jotka tekevät minut onnelliseksi ja jotka tekevät elämästä täydellisen. Pienet asiat, satunnaiset kohtaamiset, muista välittäminen ja epäitsekkyys, ikimuistoiset hetket ja ne rakkaat ihmiset, jotka saavat meidät tuntemaan olomme erityisiksi olosuhteista riippumatta, ovat niitä asioita joilla on väliä. Tämän myötä olen myös ottanut pienen tauon bloggaamisesta ja koneen käytöstä vapaa-ajalla.

Chance encounters, people, staying true to your heart, experiences, feelings and how to treat others with respect have all been on my mind lately. I recently read an article about the power of individuality and how every chance encounter is valuable in this era when social media is controlling our lives. This summer I’ve tried taking control of my own social media behavior. Not looking at Facebook and Instagram as much as usual has felt liberating and made me think of the things that really make me happy and make my life complete. The little things, the chance encounters, caring for others and being selfless, the moments that linger, the people we love and the ones who make us feel special despite the circumstances are all things that really matter to me. Maybe it’s also due to these thoughts that I’ve taken a little break from blogging and being on my computer while enjoying my spare time.

Untitled

Satunnaiset kohtaamiset saivat ajattelemaan ihmisiä, joita kohtaamme matkustaessa. Yksi parhaita juttuja työssäni ja puheliaassa luonteessani on keskusteluihin heittäytyminen ulkomaalaisten kanssa. Eilen minulla oli mitä ihastuttavin kohtaaminen argentiinalaisen naisen kanssa, joka saatuaan minulta roppakaupalla apua henkilökohtaiseen ongelmaansa, kutsui minut luokseen Buenos Airesiin. Ja koska olen unelmoinut Patagoniasta pienen ikuisuuden, saatan joku päivä tarttua hänen tarjoukseensa.

Chance encounters have also made me think of the people we meet while traveling. One of the best things about my job and my outgoing personality is sparking conversations with random people from all around the world. Yesterday I had the most delightful encounter with a lady from Argentina, who after receiving heaps of help from me for a personal problem, invited me to come visit her in Buenos Aires anytime. Since I’ve been dreaming of Patagonia for a small forever, I might someday just take her up on that offer.

Untitled

Yksi satunnainen kohtaaminen osui kohdalle Uttakleivin rannalla Lofooteilla. Siirsimme asuntoauton Hauklandin rannalta tunnelin läpi Uttakleivin puolelle vielä iltamyöhään auringonlaskun katselua varten ja samoilimme hiekkarannalla ihastelemassa maagista valoa. Rannalla oli lisäksemme vain muutamia ihmisiä ja kaukaisuudessa seisoi mies koiransa kanssa kuvaamassa.

One chance encounter came our way on the Uttakleiv beach in Lofoten. We moved the touring car from Haukland Beach through the tunnel over to Uttakleiv late at night to watch the sunset and meandered around the beach admiring this magical light. There were only a few other people there and in the distance we saw a guy taking photos with his dog.

UntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitled

Koira nimeltä Zuleika, eli arabiaksi prinsessa tuli tekemään lähempää tuttavuutta ja näin saimme syyn jutella myös kuvaajan kanssa. Hän oli unkarilainen surffaaja ja entisöijä, joka asui Norjassa toteuttaen unelmaansa vuorista ja merestä. Tämä hetki rannalla miehen ja koiran kanssa auringonlaskua ihaillen on jäänyt ikuisesti mieleen. Jos hän lukee tätä haluan lähettää hänelle terveiset.

The dog named Zuleika, or princess in Arabic came over to get acquainted and so we also had reason to talk with the photographer. He was a Hungarian surfer and restorer, who lived in Norway fulfilling his dream of the mountains and the ocean. I will always remember this moment on the beach with the man and his dog. If he is reading this, I would like to send him my greetings.

UntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitled

Mikä on unohtumattomin satunnainen kohtaaminen joka teidän matkoilla on osunut kohdalle?

Which is the most memorable chance encounter that you’ve had while traveling the world?

 

10 thoughts on “Serendipity

  1. Hienot kuvat! upeita etenkin nämä auringonlaskukuvat.Satunnaisista kohtaamisista jäi mieleeni mukava Italian Amalfilta kotoisin oleva vanhempi nainen joka alkoi tarjoamaan karkkia junassa. Nainen oli matkalla Pohjois-Italiaan ja kaipasi jo siinä junassa takaisin Amalfiin, en kyllä ihmettele sillä niin upeat maisemat siellä on. Mieleeni jäi myös retkeilijäpariskunta, mies oli todella innostunut Ponzan saaresta ja siellä olevista metsistä ja kehui niitä koko junamatkan ajan kunnes hän sitten kaivoi repustaan jopa Ponzan saarta esittävän palapelin

    Like

    1. Kiitos Susanna! Mulla italian kielen taito on poikinut myös mitä kummallisimpia kohtaamisia maailmalla. Italiaan olisi kiva lähteä taas joskus, kun edellisestä kerrasta alkaa jo olla lähes 10 vuotta aikaa. 🙂

      Like

  2. Ihana postaus kuvineen kaikkineen! 🙂 Ehkä eniten on jäänyt mieleen San Franciscossa bussissa tapaamani vanha herra, joka kertoi asuneensa monta kymmentä vuotta sitten Suomessa. Se tuntui jotenkin niin uskomattomalta.

    Like

    1. Mä muistan sun kertoneen tuosta kohtaamisesta aiemminkin… meillä ei valitettavasti ollut San Franissa yhtä hyvä tuuri kohtaamisten kanssa, mutta ehkä siitäkin kaupungista pitää jossain vaiheessa ottaa revanssi. 😀

      Like

  3. Upeita kuvia, niin maagisen kauniita. Oon aika vähän matkustanut yksin, mutta tuollaiset yksittäisen satunnaiset kohtaamiset on mun mielestä ihan parhaita puolia matkustamisessa. Miksei toki niitä tulisi vastaan, vaikkei olisi edes yksin liikkeellä, mutta mun tapauksessa parhaat muistot liittyy sellasiin reissuihin.

    Vuonna 2009 törmäsin bussissa muutamaan reissaajaan matkalla Pohjois-Chilestä Argentiinaan ja seuraavana päivänä heistä yhteen brittiin Saltan kaupungin keskustassa. Juotiin olutta ja lounastettiin yhdessä jutellen henkeviä ja analysoiden elämää tietäen samalla, että voi sanoa mitä tahansa, koska tämä tulee olemaan ainoa tapaamisemme. Se oli tosi vaikuttava kohtaaminen. En edes muista tyypin nimeä, mutta tilanne on jäänyt mieleen jotenkin vaan niin vahvasti.

    Mulla on kans jäänyt somettaminen tosi vähälle, oma blogi heitteille ja muiden blogit lukematta. Tosi vapauttavaa! 🙂

    Like

    1. Mä matkustin aiemmin aika paljonkin yksin… nyttemmin oon jotenkin tullu vanhaks ja jossain mielessä myös varovaisemmaks. Täytyis uskaltaa lähteä useamminkin yksin matkaan.

      Mä niin tiedän tuon tunteen kun miettii, että jokin tapaaminen tai yhdessä koettu hetki tulee olemaan ainoa ja ainutlaatuinen. Niitä kantaa mukanaan lopun ikäänsä! Asiat ei välttämättä ole ikuisia, mutta ne voi jäädä ikuisesti mieleen…

      Like

Leave a comment