“Oh, there’s a river that winds on forever
I’m gonna see where it leads
Oh, there’s a mountain that no man has mounted
I’m gonna stand on the peak
Out there’s a land that time don’t command
Wanna be the first to arrive…
…To the ends of the earth would you follow me?
There’s a world that was meant for our eyes to see”

Taannoin vieraillessani tapahtumassa matkabloggaajia varten tajusin jotakin. Jotakin mitä olen koko ajan sisimmässäni tiennyt. Mutta laitettakoon se nyt vielä mustalla valkoiselle. Kun ihmiset kiertelivät luksusresorttien, risteilijöiden ja hienojen viikonloppupaikkojen ständejä en voinut olla tuntematta oloani ulkopuoliseksi. En ole 5-tähden tyttö. En välitä luksusillallisista. En ole mukavuudenhaluinen risteilymatkustaja. Ja ennen kaikkea, yleensä kun lähden lomalle, haluan sen olevan kaukana, hyvin kaukana kaikista muista. Jossakin missä on rauhaisaa. Lähellä luontoa. Nähdäkseni auringon laskevan vuorten taa. Istuakseni ulkona nauttimassa aavojen maisemien komeudesta. En voisi ikinä matkustaa johonkin ottamaan sitä yhtä kuvaa ja perustella sen myötä käyneeni jossakin. Haluan kokea, haluan kuljeskella, haluan elää ja ennen kaikkea haluan rakastaa niitä paikkoja joita näen. Kuten tätä kaukaista Pohjois-Dakotan kolkkaa.

Recently while at an event for travel bloggers I realized something. Something that I’ve always known deep inside. But let’s put it here in writing. As people browsed through stands of luxury resorts, cruise lines and fancy weekend getaways I couldn’t help but feel very much out of place. I’m not a 5-star kinda girl. I’m not a luxury dinner kinda girl. I’m not a comfort loving cruise ship kinda girl. And most of all, usually when I go on vacation, I prefer it to be far, far away from most of the general public. A place of peace and quiet. Somewhere in tune with nature. To see the sun set behind the mountains, to sit outside just taking in the magnificence of wide open spaces. I would never travel merely to take a picture and by that be able to justify that I’ve been somewhere. I want to experience, I want to meander, I want to live and most of all, I want to love the places I see. Just like this place, one of the most remote places way up in North Dakota.

Olin pitkään halunnut tähän Pohjois-Dakotan kaukaiseen kansallispuistoon. Se oli mahdutettava matkasuunnitelmaan keinolla millä hyvänsä. Tämä on nimittäin yksi vähiten vierailtuja kansallispuistoja USA:ssa. Ja mikäs meille sen parempaa. Vietimme alueella yhden yön teltassa ja aamun tutkiskellen paikkoja lähestulkoon keskenämme.

I had already for long wanted to visit this remote National Park of North Dakota. I had to fit it into our itinerary at almost any cost. Mostly because this is one of the least visited National Parks in the United States. And what could have been better for us. We spent the night in a tent and an entire morning exploring without seeing almost any other people.

Jos nyt puistolta oli jotain odotuksia, niin nehän oli tietenkin ne biisonit. Ja niitähän nähtiin. Melkein jopa liian läheltä. Koska hieman hirvitti niiden parveillessa automme ympärillä.

If we did have any expectations of the park, it would have had to been the bison of course. And we got them. Almost too up close and personal. I was a bit worried as they swarmed around our car.

Postasin viime viikolla Etelä-Dakotan Badlandseista. Ja sitähän nämä Pohjois-Dakotankin ihmeet ovat. Badlandseja. Tosin muodoltaan erilaisia, mutta kerrostumat näkyvät tässä maastossa selvästi.

I recently posted about the Badlands in South Dakota. And that’s just what these North Dakotan wonders are too.. They might look somewhat different, but the layers show quite clearly anyway.

Näimme aamun aikana biisoneiden lisäksi myös villihevosia ja vinkeitä pieniä preeriakoiria. Niiden touhuja oli mukava seurailla.

During the morning we saw bison, wild horses and little prairie dogs. It was very entertaining to watch them go about their daily business.

Kansallispuisto on saanut nimensä itse presidentti Teddy Rooseveltin mukaan. Hän sanoikin joskus, että hänestä ei ikinä olisi tullut presidenttiä ilman hänen kokemuksiaan Pohjois-Dakotassa, jonne hän alunperin tuli metsästämään biisoneita, mutta josta lopulta tulikin hänen sielunmaisemansa. Voin helposti ymmärtää hänen rakkautensa tätä paikkaa kohtaan. Täällä sielu lepää.

The National Park got its name from President Teddy Roosevelt himself. He once said: “I would not have been President had it not been for my experience in North Dakota.” He originally came here to hunt for bison, but ended up falling in love with this uniquely primitive place. I can easily understand his love for this area. It’s a place where my soul feels at ease.

ROAD TRIP FAKTOJA

Päivä 3, osa 1

Cottonwood Campground, Theodore Roosevelt National Park, Medora, ND

13€/yö = 3.25€/hlö

Devils Tower, WY – Medora, ND

Ajomatka: 249 mailia, 4 tuntia 10 min

Yhteensä ajettu: 844 mailia

ROAD TRIP FACTS

Day 3, part 1

Cottonwood Campground, Theodore Roosevelt National Park, Medora, ND

$15/night = $3.75/person

Devils Tower, WY – Medora, ND

Distance: 249 miles, 4 hours 10 min

Total distance driven: 844 miles