“To move, to breathe, to fly, to float,
To gain all while you give,
To roam the roads of lands remote,
To travel is to live.” — H.C. Andersen

Näin eilen Grand Tetonin reissukavereitani uinnin merkeissä. Välittömästi saavuttuani uimahallin ovesta sisään muistin, miksi en oikeastaan enää käy uimahalleissa. Klooratut pinnat ja kuumankostea ilma lävähtivät epämiellyttävästi päin naamaa ja muistuttivat uimavalmentajavanhemman kanssa uimahallissa vietetystä lapsuudesta. Ei tätä enää ikinä, vannoin joskus. Sieluni ei kaipaa ratoja, jonoja ja suoria linjoja, vaan vapautta, tilaa ja mahdollisuutta valita erilailla. En oikeastaan koskaan ole ollut se tyyppi joka mahtuu kantti kertaa kantti tavanomaiseen muottiin. Pohjalla on aina kytenyt tarve tehdä toisin kuin mitä odotetaan tai edellytetään. Puhuimme kotimatkalla tyttöjen kanssa arjen ja matkojen tasapainosta. Totesimme yhteen ääneen, ettemme ole niitä jotka kituuttavat niska limassa puolet vuodesta jossakin vastenmielisessä hommassa, jotta sitä sen jälkeen pystyisi pakenemaan jollekin aurinkorannalle loppuvuodeksi katselemaan varpaitaan. Eikö arjesta voi tehdä itselleen mieluisaa, jota voi sitten maustaa elämyksellisillä matkoilla?

Yesterday I saw my travel buddies from Grand Teton while going for a swim. Immediately after coming in the door at the pool, I remembered why I don’t go to pools anymore. The disinfected surfaces, the warm moist air immediately hit me in the face and reminded me of moments spent at the pool with a swim coach parent. I once swore that I would never go there again. My soul does not want to stay in lane or in line, but craves freedom, space and a chance to do things differently. I have never been the kind of person who fits in the conventional two-piece mold. Deep down I’ve always had a craving of doing things differently than expected or required. On the way home we talked about the balance between daily life and travels. We all agreed that we’re not the kind of people who slave away at a job they don’t even like for half the year, just to escape their life to some sandy beach for the rest of the year, just to look at their toes. Can’t one just make daily life into something pleasing, which you can then spice up with adventurous travels?

Olen huomannut tietynlaisen kaavan matkoissani. Haluan mennä sinne missä ei ole muita. En halua nähdä kaikkea sitä mitä muutkin. Lomillani haluan yleensä olla rauhassa, ja rauhassa tarkoittaa kaukana ihmismassoista. En halua jonottaa, en halua ahtautua ahtaisiin tiloihin, enkä halua olla vain yksi nappula muiden joukossa. Haluan tehdä omannäköisiäni juttuja. Siksi tulen jatkossakin matkustamaan syrjäisiin paikkoihin. Kuluneen viikon aikana olen joutunut perustelemaan tulevaa Alaskan matkaani useamman kerran. Vastakysymyksenä voisin kysyä, miksen matkustaisi Alaskaan? Elän tätä varten. Uidakseni järvessä, en altaassa. Herätäkseni teltassa, en hotellissa. Nähdäkseni luontoa, en rakennuksia ja tunteakseni itseni eläväksi, en vangiksi.

I’ve noticed a certain pattern in my own travels. I want to go where there aren’t many other people. I don’t want to see what everyone else does. When I’m on vacation I want to be at peace, and at peace for me means away from the crowds. I don’t want to stand in line, shove myself into crowded spaces and I don’t want to be a pawn among others. I want so dance to the beat of my own drum and that’s why I will continue to travel to remote places. In the past week I’ve had to justify my upcoming trip to Alaska quite a few times. I could in my turn ask others, why would I NOT travel to Alaska? I live for stuff like this. To swim in a lake, not a pool. To wake up in a tent, not a hotel. To see nature, not buildings and to feel like I’m alive, not a prisoner.

Matkustatteko te mieluummin kaupunkiin vai luontoon, rannalle vai metsään, vai kenties molempien yhdistelmään?

Do you prefer to travel to the city or to nature, to the beach or into the wilderness or maybe a combination of both?