“Well anyway you cut it
We’re just spinning around
Out on the circuits
Over the hollow grounds…
…Heading right back in the same place
That we started out”

Siitä on noin 10 vuotta, kun viimeksi tulin jostain kotiin ja tunsin olevani täysin hukassa. Tällä kertaa ensimmäinen viikko kotiinpaluun jälkeen kului allapäin jet lagin huurussa. Toisella viikolla pakenin todellisuutta kaupungille ihanien ystävieni pariin, ja kolmannella viikolla kulutin aikani uinnin, telttailun, melonnan ja pyöräilyn merkeissä. Ja vihdoin, kolmen viikon jälkeen koen olevani jonkunlaisessa balanssissa. Se että ostin juuri lennot takaisin Seattleen elokuussa, saattaa myös vaikuttaa asiaan jonkin verran. Kesän seikkailut eivät siis suinkaan ole vielä ohi, eikä minulla ole vielä yhtään sen kummempia suunnitelmia. Tuntui vain siltä, että universumi käski minun palata, ja pian. Lennän Seattleen, takaisin Portlandista ja tulen varmuudella näkemään lisää Washingtonia ja Oregonia. Ja toki Alaska on kummitellut mielessäni jatkuvasti sen jälkeen kun lähdin sieltä toukokuun lopulla.

It’s been about 10 years since I last came home from somewhere and suddenly felt completely out of place. This time my first week back was clouded by jet lag and feeling down overall. The second week I escaped reality with my wonderful friends and various activities in the city. This third week has been full of outdoor activities, swimming, camping, kayaking and biking. And now finally, after nearly three weeks, I’m finally finding my bearings again. The fact that I just got myself flights back to Seattle in August might have something to do with it as well. There are still some more adventures to be had this summer and for now I have no set plans. Just that I felt like the universe was telling me to go back, fast. I’m flying into Seattle, out of Portland and will be seeing some more of Washington and Oregon for sure and of course Alaska has been on my mind non stop since I left there at the end of May.

Toukokuun puolivälissä ajoimme Anchoragesta etelään, kohti Kenain niemimaata. Mukaamme lähti paikallinen ystäväni, josta kirjoitin jo edellisessä postauksessa. Tämä haukaksikin kutsuttu ystäväni on viettänyt paljon aikaa Kenaissa ja Sewardissa, kalastaen ja purjehtien. Tällä kertaa häntä odotti kuitenkin erilainen vierailu, kun suuntasimme kohti Exit Glacieria, jotta suomalaiset ystäväni näkisivät oikean alaskalaisen jäätikön.

In Mid-May we headed our Jeep south from Anchorage, towards the Kenai Peninsula. With us, came my local friend, who I already wrote about in the previous post. The Falcon, as I like to call her, is an avid fisher(wo)man. She has spent lots of time around Kenai and Seward, fishing and sailing. This time however, she was in for a different kind of visit, as we headed to Exit Glacier, to show my Finnish friends some real Alaskan glacier action.

Ajelimme kohti Sewardia ja Kenai Fjordsin kansallispuistoa ilman tarkempia suunnitelmia. Sen verran tiesimme, että Exit Glacierin kupeessa oli kansallispuiston ilmainen telttailualue. Iltapäivän aurinko oli toukokuussa harvinaisen voimakas. Nautimme raikkaasta kevätilmasta ja sinisestä taivaasta.

We drove towards Seward and Kenai Fjords National Park without any specific plans. We only knew that the National Park had a free of charge campground by Exit Glacier. The afternoon sun was exceptionally strong in May. We thoroughly enjoyed the fresh springtime air and the blue skies.

Exit Glacierille kulkee osittain asfaltoitu reitti, jonka varrella on merkitty kyltein, missä jäätikkö oli milloinkin. Jäätikön nopeaa perääntymistä on mielenkiintoista, mutta myös surullista seurata. Tämä onkin ainoa osa kansallispuistosta, jonne pääsee helposti autotietä pitkin.

There is a partly paved route to Exit Glacier, where they’ve put up signs with the years of where the glacier was at what time. It’s interesting and also quite sad to follow the receding of the glacier. This is the only part of this National Park, which is easily accessible by road.

Ilmaston lämpenemisen seuraukset lävähtävät voimakkaasti päin kasvoja kun saavutaan mailin mittaisen reitin päähän. Siitä missä jäätikkö oli vain kuutisen vuotta sitten on hyvä pätkä sinne minne jäätikkö on nyt perääntynyt.

The consequences of global warming are strongly manifested as you reach the end of the roughly one-mile trail. The glacier has receded quite a ways away from where it once stood, only a mere six years ago.

Auringon laskiessa, suuntasimme kohti Sewardia, jossa suunnitelmana oli käydä syömässä paikallisessa dinerissa. Thorn’s Showcase Lounge ei varmasti ole muuttunut pätkääkään 60-luvun jälkeen, mikä tekeekin siitä erityisen viehättävän. Tälläisestä Alaskasta minä pidän. En siitä teeskentelystä mitä turisteille usein rakennetaan. Kenain niemimaalla kuuluu syödä ruijanpallasta, eli halibutia ja sitä saimmekin mehevien hampurilaisten muodossa. Juomana toimi entisen kotikaupunkini maittava olut.

As the sun was setting, we headed into Seward, where we planned to eat at a local diner. Thorn’s Showcase Lounge has probably not changed a bit since the 60’s and that’s exactly what makes it so appealing. This kind of Alaska is what I like. None of that make believe of what they build specifically for the tourists. While on the Kenai Peninsula, you should definitely get a taste of some halibut and that is what we ate in the form of some delicious halibut burgers. We were also refreshed by beer from my old hometown.

Seward on vain pieni kyläpahanen, mutta sen autenttisuus viehättää. Se tarjosi meille kuukauden road trippimme ensimmäisen etapin, joka oli juuri sitä mitä tarvitsimme. Seuraavana päivänä matkamme jatkui niemimaan toiselle puolen kohti Homeria.

Seward is only a small town, but its authenticity has a lot of charm. It offered us the first leg of our month-long road trip, and just the sort of atmosphere we were looking for. The next day our journey would continue towards Homer, on the other side of the peninsula.