“Ring the bells that still can ring
Forget your perfect offering
There is a crack, a crack in everything
That’s how the light gets in. ”

Elämme niin mielenkiintoisia aikoja. Koko vuoden minusta on tuntunut siltä, että jotain suurta on tapahtumassa. Ja todellakin toivon, ettei se suuri juttu ollut ne viimeviikkoiset Yhdysvaltain presidentinvaalit ja niiden jälkimaininki, kun seikkailimme Pohjois-Kalifornian punapuilla rakkaan ystäväni kanssa. Vaalituloksen jälkeen saimme vielä surra Leonard Cohenin kuolemaa ja paikoin oli itsellänikin itkussa pitelemistä. Tunnekuohu oli valtava, vaikken itse enää USA:ssa asukaan. Ystävien ja läheisten epätoivo sosiaalisessa mediassa oli sydäntäsärkevää. Sanoinkin pariin otteeseen viime viikolla, että saatan olla sosialismin pilaama skandinaavi, mutta mielestäni valtion kuuluu auttaa ja antaa asukkailleen, eikä riistää oikeuksia ja mahdollisuuksia. Terveydenhuollon ja koulutuksen kuuluu olla ihmisoikeuksia, ei mitään poliittisia juonia.

We’re living such interesting times. All year I’ve felt like something big is about to happen. And I truly hope it wasn’t the aftermath of the US Presidential Election I got to witness last week while meandering through the Redwoods in Northern California, with one of my dearest friends. After the devastating result of the Election we still had to mourn the passing of Leonard Cohen and at times I had a hard time keeping my tears at bay. The emotional wave within me was so strong, even if I don’t even live in the US anymore. The despair of my friends and loved ones was heartbreaking to witness on social media. I might be a spoiled socialist Scandinavian, but I truly believe that the government should help and give to its citizens, not take away rights and chances. Health care and education should be human rights, not political ploys.

Jotenkin koin jättiläismäiset punapuut kovin lohduttaviksi. Ehkä siksi, että ne ovat selvinneet vuosituhansia, vaikka niitäkin on riistetty, kaadettu ja kohdeltu kaltoin.

Somehow I felt comforted by the gigantic redwoods. Maybe because they’ve survived for millennia, despite also having been exploited, brought down and mistreated.

Mielenkiinnolla ja kauhulla seuraan mitä tuleman pitää. Yksi asia on kuitenkin varma. Niin kauan kuin ihmisillä riittää hyvyyttä ja rakkautta antaa, niin kauan on maailmassamme vielä toivoa.

With great interest and dismay I will follow what is to come. One thing is however certain. As long as people have goodness and love to give, there will still be hope for the world we live in.