“And I tried hard just to soften you
Seasons change,
But I’ve grown tired of trying to change for you…

Cause I’ve been waiting on you
I’ve been waiting on you…
…As it breaks, the summer will wake
But the winter will wash what is left of the taste…

People change,
You know but some people never do
You know when people change
They gain a piece but they lose one too”

– “Seasons (Waiting on you)” by Future Islands

Joskus ihmettelen miten vain yksi vuosi voikaan muuttaa asioita niin paljon? Edellisvuonna Glacierin kansallispuisto ja henkeäsalpaava ajomatka pitkin Going-to-the-Sun Roadia tekivät molemmat minuun niin lähtemättömän vaikutuksen, että tänne oli palattava tälläkin kertaa, matkalla Kanadan Albertasta kohti Wyomingia ja Utahia. Odotukset olivat siis korkealla edelliskerran kokemusten perusteella.

Sometimes I wonder how only one year can change things so much? Last time, Glacier National Park and the breathtaking journey along the Going-to-the-Sun Road made such an everlasting impression on me, that we absolutely had to go back this time around as well, on our way from Canada’s Alberta down to Wyoming and Utah. So expectations were running high based on the previous visit.

Olette ehkä muutama vuosi sitten lukeneet tämän artikkelin onnellisuudesta ja sukupolvi Y:stä. Artikkelin kirjoittaja Tim Urban puhuu sukupolvien välisistä eroista, kuinka isovanhempamme kävivät läpi sodan, olivat tyytyväisiä vähään ja opettivat lapsilleen, eli suurille ikäpolville, että on tehtävä paljon työtä menestyäkseen elämässä. Suurten ikäpolvien lapset ovat kuitenkin kasvaneet yltäkyllyydessä ja oppineet että heidän elämässään mikä tahansa on mahdollista. Vain taivas on rajana. Tim Urban piirtää hienon yhtälön siitä mitä onnellisuudelle käy, kun odotukset pursuavat yli äyräiden. Yhtälö on kovin yksinkertainen.

Onnellisuus = Todellisuus – Odotukset

You might have read this article in recent years about happiness and Generation Y. The author of the article, Tim Urban, talks about the differences between generations, how our grandparents went through a war, were content with a little and taught their children, the Baby Boomers, that you have to work hard to succeed. The children of these Baby Boomers have however grown up in prosperity and learned that in their lives anything is possible. The sky’s the limit. Tim Urban paints a fine formula about what happens to happiness when you have excessive expectations. The formula is quite simple.

Happiness = Reality – Expectations

Tämä yhtälö pätee moniin asioihin elämässä. Myös matkoihin. Edellisvuoteen pohjautuen odotin kirkkaita taivaita, kimmeltävää järvivettä, kauniita vuorimaisemia ja vehreitä metsiä. Todellisuus oli kovin erilainen. Lähes koko kesän puistoa riivanneet metsäpalot olivat korventaneet metsää näkyvimmin Reynolds Creekin kohdalla, jossa vehreät puut olivat muisto vain. Ilmassa leijaili lähialueilla yhä palavien metsäpalojen sankka savu ja maisema oli aivan lohduton.

This formula can be applied to many things, travel included. Based on the previous year, I expected clear skies, shimmering lakes, beautiful mountains and lush forests. The reality was very different. Forest fires had plagued the park nearly all summer and had scorched the earth most visibly by Reynolds Creek, where green was only a whisper of a memory. The air was full of smoke from the still burning fires in the vicinity and the views were utterly desolate.

Luonto ja kaikki elämä kulkee kuitenkin jonkinlaisissa sykleissä. Aikansa kutakin, ja kuten metsäpalotkin tekevät tilaa uudelle, haluan uskoa, että muutos tarpeellista ja että se on loppupeleissä vain hyvästä. Joskus tarvitaan kunnon roihua, jotta jotakin uutta ja parempaa voi syntyä vanhan tuhkista.

Nature and all life lives on in certain cycles. There’s a time for everything, and just as forest fires make space for something new, I want to believe that change is necessary and that in the end it’s only a good thing. Sometimes you need a good fire, so that something new can rise from the ashes.

Logan Passin tuntumassa pysäköimme auton ja lähdimme kulkemaan pitkin polkua kohti Highline Trailia. Näkymät olivat aivan sumpussa. Kyllä harmitti.

By Logan Pass we parked the car and headed down along the path towards the Highline Trail. The views were completely socked in. What a bummer.

Kääntyessämme kulmalta kohti vuoren syrjällä sijaitsevaa trailia, puhalsi myrskytuuli päällemme kunnon hiekkakuorinnan. Tuntui siltä että hiekkaa meni kertalaakista joka rakoon ja että paljaat sääret pääsivät eroon päällimmäisestä ihokerroksesta. Hampaiden pureminen ei enää tähän paikkaan auttanut, vaan oli todettava, että keli oli yksinkertaisesti liian vaarallinen tätä reittiä varten.

As we turned the corner towards the trail on the edge of the mountain, the storm wind slapped us with with a real sand peeling. It felt like in an instant, sand got stuck in every crevice and that our bare legs got the top layer of skin removed. Biting our teeth together wasn’t helpful here anymore, and we just had to give up, since the weather was simply too dangerous for hiking this route.

Matkalla takaisin autolle törmäsimme onneksemme kuitenkin lumivuohiin, jotka harmillisesti jäivät viime vuonna meiltä näkemättä. Näitä kavereita olen nähnyt Alaskassa lukuisia kertoja, mutta siellä ne viihtyvät useimmiten niin korkealla, että niitä pitää ihan kiikareilla tihrustaa. Glacierin kansallispuistossa ne ovat niin kesyyntyneitä, että niitä näkee hyvässä lykyssä ihan tien vieressäkin.

On the way back to the car we fortunately stumbled on some mountain goats, which we didn’t see at all the year before. I’ve seen these guys countless times in Alaska, but over there they’re usually so far up the mountain that you have to spot them with binoculars. In Glacier National Park they are so used to people, that with some luck you might even spot them on the side of the road.

Matka alas vuorelta Lake MacDonaldille oli edellisvuoden reissun ehdottomasti parhaita paloja. Tällä kertaa maisemat pysyivät visusti piilossa savupeitteen alla. Koska odotukset oli ammuttu tuhansiksi sirpaleiksi maisemien ja kelin ollessa mitä oli, olimme onnekkaita että meitä odotti vielä unohtumaton ilta Fish Creekin leirintäalueella, vain muutaman metrin päässä uskomattoman kauniista järvestä. Siitä lisää hyvin pian.

The way down from the mountain to Lake MacDonald was one of the best bits of last year. This time the scenery stayed safely wrapped in smoke. Since our expectations had been shot to thousands of pieces due to the views and the weather being what they were, we were lucky to still have an unforgettable evening ahead of us at the Fish Creek Campground, only a few yards from a magnificent lake. More about that soon.

ROAD TRIP FAKTOJA

Päivä 7, osa 2

Waterton Lakes, AB – Glacier National Park, MT

Ajomatka: 65 mailia, 1.5 tuntia

Yhteensä ajettu: 2378 mailia

ROAD TRIP FACTS

Day 7, part 2

Waterton Lakes, AB – Glacier National Park, MT

Distance: 65 miles, 1.5 hours

Total distance driven: 2378 miles