“Faith is taking the first step even when you don’t see the whole staircase.” – Martin Luther King, Jr.

Lately I’ve been feeling like I’m in a rut. Unmotivated, doubtful, maybe even a bit sad. I think these feelings are for me an inevitable part of this season. We’re on the brink of spring and there are many fun things to look forward to, but still I can’t help but feel anxious, unprepared and uncertain. I admit, on days when I’m feeling down I’m prone to wallowing in my misery. Then on other days I’m perfectly happy and confident again. Lately my mood has been shadowed by the illness of a loved one. I worry A LOT. But on the other hand it also makes me human and I feel, A LOT. Sometimes I wish I could switch off my feelings, have an easier life. But it’s just not in my nature. I’m a deeply caring and feeling individual. I only want what’s best for my loved ones and for me the feeling of letting them down tears me apart inside. I’m really not a religious person at all, but still I have faith. Faith that things will sort themselves out and as long as I keep giving out goodness, goodness will follow and eventually return to me.

Viime aikoina on tuntunut siltä että junnaan paikoillani. Motivaatio on hukassa, epäilen itseäni ja olen joskus jopa surullinen. Luulen että nämä tunteet kuuluvat minulla tähän vuodenaikaan. Olemme kevään kynnyksellä ja edessä on kaikenlaista hauskaa tekemistä, mutten voi sille mitään että tunnen oloni ahdistuneeksi, valmistautumattomaksi ja epävarmaksi. Myönnän, että päivinä jolloin mieleni on apea, tunnun ihan rypeväni kurjuudessa. Toisina päivinä olenkin täydellisen onnellinen ja luottavainen. Viime aikoina mielialaani on varjostanut rakkaan sairastelu. Huolehdin PALJON. Toisaalta se tekee minusta inhimillisen ja ainakin tunnen vahvasti. Silti toivon että voisin kytkeä tunteet pois päältä ja elää kevyemmin. Mutta se ei vaan ole minua. Olen syvästi tunteva ja välittävä. Haluan läheisilleni parasta, ja tunne siitä että tuottaisin heille pettymyksen on raastava. En todella ole uskonnollinen, mutta silti minä uskon. Haluan uskoa siihen että asiat järjestyvät, ja että niin kauan kuin teen hyvää, seuraa hyvää ja lopulta hyvyys palaa luokseni.

Utahissa ajoimme kuuluisaa maisemareittiä Capitol Reefistä kohti Bryce Canyonia. Tie numero 12 on täynnä upeita maisemia. Kulman takaa ilmestyi aina erilaista näkymää, jota ei ollut osannut odottaa. Utahin Grand Staircase-Escalanten kansallismonumentti on käsittämättömän laaja. Maisemat ovat niin erilaiset kuin mihin minä olen matkoillani tottunut. Ystäväni Kirsi oli suositellut minulle tätä nimenomaista reittiä. Ja nyt minä haluan suositella sitä teille. Jos vaan joskus päädytte ajamaan Utahin eteläosiin, niin pistäkääpä mieleen tämä tie.

In Utah we took the famous scenic route from Capitol Reef towards Bryce Canyon. Highway 12 is full of fantastic views. You never knew what what would appear behind the next corner. The Grand Staircase-Escalante National Monument is incomprehensibly vast. The scenery is very different from what I’m used to seeing on my travels. My friend Kirsi had recommended this particular route to me. And now I want to recommend it to all of you guys. So if you ever end up driving around in Southern Utah, make note of this road.

Tällä hetkellä yritän luottaa tulevaan. Uskoa siihen, että kaikki järjestyy ja että asiat tapahtuvat syystä, vaikken aina näkisikään seuraavaa rappusta matkallani.

I’m trying to keep the faith right now. Believe that things will turn out and that everything happens for a reason, even if I don’t always see the next step along my way.