Vaikka yritän ajatella asioita ja maailmanmenoa järjellä, en voi kuin ihmetellä kuinka ihmiset ja maailma voivat yllättää. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut mitä tässä maailmassa tänä päivänä tapahtuu, en varmasti olisi uskonut. Totuus on tarua ihmeellisempää, ja se on käynyt ilmi viimeisen vuoden aikana omassakin elämässä useammin kuin vain kerran. Maailmanmeno hirvittää minua päivä toisensa jälkeen yhä enemmän, ja sitä miettii mitä yksi näin pieni ihminen voi tehdä paremmin, muuta kuin yrittää ymmärtää ja antaa hyvyyttä ja ymmärrystä omien rajojensa sisällä.

Even if I try to think of things and the ways of the world with some kind of sense, I can’t but wonder how people and the world can be so surprising. If someone would have told me a year ago, what would be happening within a year, I probably wouldn’t have believed them. Truth is stranger than fiction, that has been proven even in my own life more than once in the past year. The ways of the world scare me more and more day after day and I keep thinking what one small human being can do better, apart from trying to understand and giving out goodness and compassion.

Viimeisen vuoden ehkä yllättävin matkakohde oli tämä. Keskellä karua Oregonin erämaata, erikoisten vuorten ja kanjonien välistä löytyy pala sinistä kultaa. John Day Fossil Bedsin Sheep Rock Unitin Blue Basin on todella nimensä veroinen. Maan alta kuoriutuva sininen on niin syvällinen, että sitä melkein epäilee silmiään. Kameran kautta katsottuna en aina tiennyt mikä oli totta ja mikä oli mielikuvitukseni tuotosta. Näin jälkikäteen katsottuna tuntuu hullulta ajatella, että olen todellakin käynyt näin erikoisessa paikassa.

Maybe the most surprising travel destination of the past year was this one. In the middle of the Oregonian desert, lodged between these peculiar mountains and canyons there’s a bucket of blue gold. Blue Basin in the Sheep Rock Unit of the John Day Fossil Beds is truly worth its name. The blue which peels out from underneath the surface of the earth is so blue, it’s nearly surreal. Looking through the camera I didn’t always know what was real and what wasn’t. In afterthought, it seems crazy to think that I’ve actually been there.

Tänä Jouluna meillä päin ei juurikaan osteta joululahjoja eikä lähetetä joulukortteja. Sen sijaan halusin antaa jotain hyvää lähelle ja lähettää jotain kauemmas. Muistin muutamaa hoivakodin vanhusta kukkivalla joulutervehdyksellä ja lisäksi osallistuin SPR:n katastrofirahastoon Syyriaan. Toivoisin että yhä useampi ajattelisi Joulua antamisen aikana niin, että ne jotka tarvitsevat sitä eniten saisivat apua ja ymmärrystä. Ehkä sen pitäisikin olla tämän juhlan todellisin ja syvällisin merkitys.

This Christmas we’re really not buying any gifts or sending traditional greetings. Instead I wanted to give away something nearby and send something further. I wanted to send a holiday greeting to a couple of elderly people in a nursing home and I also sent some money to a catastrophe fund in Syria. I would hope that more people would think of Christmas as a time of giving, so that the ones who need it most would get help and understanding. Maybe that is the truest and deepest meaning of this holiday.