San Franciscon sumulla on nimi, se on Karl. Hän tulee ja menee, ja aamulla ei voi tietää mitä iltapäivä tuo tullessaan. Näin kävi tälläkin kertaa. Aamulla oli lämmintä ja näki vielä jotain, iltapäivällä oli viileää ja kaupunki oli kadonnut Karlin peittoon. Tämä oli neljäs visiittini kaupunkiin. Edellisestä kerrasta oli jäänyt erittäin huono maku ja täytyy yksinkertaisesti myöntää, etteivät kaupungit vain ole minun mieleeni. Suurissa kaupungeissa kaipaan aina luontoon ja koen ne jokseenkin ahdistaviksi. San Franciscon hyvä puoli on kuitenkin se, että siellä asuu nykyään tuttu, jonka luoksi pääsimme päiväksi asumaan. Pikavisiitin jälkeen oli mukava lähteä jatkamaan matkaa kohti Redwoodeja ja Oregonin rannikkoa.

The fog in San Francisco has a name. It is Karl. He comes and goes and in the morning you can’t know what the afternoon will hold. This time around as well. The morning was warm and you could still see the city, the afternoon was cold and the views had vanished in the grey of Karl. This was my fourth visit to the city, nearly one year ago to the day. My previous visit had left a sour taste and I just have to admit that big cities aren’t really my thing. In big cities I always long for nature and somehow feel trapped. The good thing about SF is that I now have a friend there, who we could stay with for the day. After a quick stop it was nice to continue our journey towards the Redwoods and the Oregon Coast.