Viimeisen vuoden aikana olen seurannut onneani. En ole tehnyt kompromisseja, olen tehnyt juuri sitä mistä pidän ja olen viettänyt aikaa niiden ihmisten kanssa joista välitän eniten. Siksi en ehkä ole ollut niin aktiivinen blogissa ja somessa. On tuntunut siltä ettei tarvitse, jos ei halua. Jo useamman vuoden ajan olen nähnyt sosiaalisen median jonkinlaisena haittana oikeille ihmissuhteille ja aidolle läheisyydelle. Tavallaan on helppo tutustua uusiin tyyppeihin ja nähdä maailmaa ruudun läpi, mutta mikään ei silti voita niitä oikeita läheisyyden hetkiä toisten seurassa.

This past year I’ve been following my bliss. I haven’t compromised my happiness, I’ve done exactly what I’ve loved and I’ve spent time with the people I love the most. Maybe that’s one of the reasons I haven’t been as active on this blog and on social media. I have felt like I don’t need to, if I don’t want to. For several years already I’ve seen social media as sort of a nuisance to real interpersonal relationships and genuine connections. In a way it’s easier to get to know people and see places through screens, but nothing beats the real feelings of being connected to other people.

Kesäkuussa kaksi Alaskan tyttöä matkasi yhdessä telttailemaan syrjäiselle rannalle Washingtonin osavaltion läntisimpään kohtaan. Vajaan tunnin patikan jälkeen pystytimme teltan, paistelimme Trangialla tacoja, joimme viiniä ja kuuntelimme musiikkia. Paistattelimme päivää ja nautimme elosta ja olosta. Ainoa asia joka harmitti oli se, etten mitenkään jaksanut pitää silmiäni auki tarpeeksi pitkään, jotta olisin voinut räpsiä muutaman kuvan tähdistä. Toisaalta, mitä väliä sillä on? Sain viettää unohtumattomia hetkiä jonkun kanssa josta oikeasti välitän. Olin ja olen, onnellinen.

In June, two Alaska girls ventured to go camping on a remote beach in the westernmost part of Washington state. After roughly an hour of hiking, we set up camp, made tacos on the camp stove, had some wine and listened to music. We reveled in the sunshine and enjoyed life to the fullest. The only thing that bummed me out, was that I couldn’t keep my eyes open long enough to get a couple of pictures of the stars. On the other hand, does it even make a difference? I got to spend unforgettable moments with someone I truly care about. I was and I am, happy.